Satunnaisia kehohuomioita sovituskopista

Kävin tänään kokeilemassa paitaa vaateliikkeessä. Tsekkasin tietenkin samalla takamukseni peilistä ja huomasin jotain yllättävää.

Siellä ne killittivät, verisuonet polvitaipeissa, kuin mitkäkin pulleat tummansiniset madot risteilemässä sinne tänne jalkojen poikki.

Ensireaktioni: “Voi vittu.” Sitten toivoin että minulla olisi pitkät housut jalassa. Sitten toivoin että en olisi sittenkään tsekkaillut takamustani peilistä, sillä olin oikein tyytyväinen päivän mikroshortsiasuun ennen sovituskoppikokemusta.

Tämä automaattinen reaktio sekä naurattaa että ärsyttää. Naurattaa siinä mielessä, että onhan se aivan pähkähullua yllättyä kehon normaaleista jutuista. Miksi ensimmäinen ajatus on että voi ei, minulla on verisuonia jaloissa? Totta kai minulla on verisuonia jaloissa! Olenhan ihminen ja olenhan elossa! Olin kaiken lisäksi juuri tullut hierojalta, joka runnoi pohkeita ja takareisiä auki, joten veri oli lähtenyt kiertämään kunnolla.

Reaktiossani taas ärsytti se, että yllättyneisyyttä seurasi automaattisesti jonkinlainen johtopäätös siitä, että nyt muut joutuvat katsomaan näitä verisuonia tallustellessani kaupungilla ja ehkä ne ovat muiden mielestä ällöt. Olemme niin tottuneet näkemään läpeensä käsiteltyjä kuvia, että normaalit ihmiskehot alkavat helposti tuntua hieman iljettäviltä tai ainakin yllättäviltä karvoineen, suonineen ja ei-sileyksineen. Ja se on vaarallista se.

Suoniaiheisia keloja päässäni pyöritellen tallustelin menemään kaupungilla. Kotiin päästyäni suonien killitys olikin jo kadonnut. Pohkeisiin taas oli noussut hieronnan jäljiltä komeat mustelmat. Nämä toisenlaiset jalkojen verenkierron merkit taas eivät tuntuneet yhtään yllättäviltä tai ällöiltä, vaan tavallaan siisteiltä. Mikä helvetin logiikka tässäkin sitten on?

Lue lisää: Miksi urheilukaupan sovituskopissa näyttää iljettävältä?

 

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Meneehän se aika tässäkin

Next

Testissä kaupunkisoutuveneet

3 Comments

  1. Lohdutuksen sana: jos ihan oikeita suonikohjuja tulee, niistä pääsee eroon. Kolme raskautta oli lempeitä mun keholle (ei esim. tullut raskausarpia), mutta sain suonikohjuja. ? Toinen jalka operoitu ja toinen operoidaan syksyllä. Helppo homma!

    • Lotta

      Mä kanssa luulen että iän myötä alkaa tulla niitä, kulkevat suvussa. Yksi on vasta hankittu tähän mennessä. Millainen operaatio se oikein on?

      • Tekniikoita on erilaisia. Mulla toinen jalka operoitiin laserilla paikallispuudutuksessa ja syksyllä edessä oleva operaatio on todennäköisesti samanlainen. Ihoon ei tule edes tikkejä, vaan pienet haavat, joiden kautta suonet laseroidaan, paranevat itsekseen. Näin ollen ei jää edes oikeastaan arpia.

        Sairaalasta pääsee pois samana päivänä, tukisukkaa on käytettävä viikko-pari ja sairauslomaa saa 2-3 päivää (riippuu varmaan työn luonteesta). Suihkussa sai käydä heti seuraavana päivänä ja vaihtaa sukan alle haavasidokset. Ekana iltana oli paineen tunnetta ja särkyä.

        Salilla kävin varmaan jo viikon päästä. En muista, milloin juoksin ekan kerran leikkauksen jälkeen. Kokonaisuudessaan simppeli ja kivuton toimenpide. Anestesialääkäri siinä on mukana ja kipulääkkeitä/rauhottavia saa tarpeen mukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén