Saako ulkonäkö olla treenin tavoite?

Kirjoitin jokin aika sitten postauksen ulkonäöstä yhtenä treenin päämääränä varsinaisten tavoitteiden takana. Sain palautteena kehotuksen hakeutua hoitoon koska suhtaudun niin pakkomielteisesti kehooni. Onko ulkonäöstä tullut parissa vuodessa tavoite, jota ei enää saa sanoa ääneen?

Olen kirjoittanut kevään ja kesän mittaan paljon siitä, kuinka juoksuharjoittelu on tuntunut tosi hyvältä ja kehitystä on tapahtunut, mutta olen samalla kaivannut takaisin voimaharjoittelun pariin. Yhdessä postauksessa pohdin myös sitä, että en pidä siitä, miten juoksuharjoittelu näkyy kropassani, ja jos saan valita, näytän mieluummin voimakkaalta kuin kestävältä.

Postaus sai parissa päivässä tuhansia lukijoita, eräässä Facebook-ryhmässä se kirvoitti satojen kommenttien keskusteluketjun, ja sain myös suoria kommentteja monen eri kanavan kautta. Osa kommenteista ja keskustelusta oli oikein järkevää pohdiskelua kestävyys- ja voimaharjoittelun yhdistämisestä, mutta osa kommenteista taas huvitti ja vähän hämmensi. Esitettiin epäilyjä että minulla on syömishäiriö tai jonkinlainen kehonkuvan häiriö. Sain sähköpostin jossa minua kehotettiin menemään terapiaan koska mietin näin sairaalloisen paljon omaa ulkonäköäni. Ja sain paljon kehotuksia keskittyä ulkonäön sijasta “oikeisiin” tavoitteisiin.

Tässä jäi minua riepomaan pari asiaa. Ensinnäkin ihmisten sisälukutaidottomuus ja oletus siitä, että yksi tarkoin rajatun aihepiirin postaus (disclaimereineen) on täydellinen kuva ihmisestä kokonaisuudessaan. Jos yksi postaus (muutamasta sadasta vuosittaisesta) käsittelee omaa ulkonäköäni, sen täytyy tarkoittaa että en ajattele tässä maailmassa yhtään mitään muuta kuin ulkonäköäni! Mutta se on ihan normaalia, siihen olen tottunut.

Enemmän jäi mietityttämään se hieman aggressiivinenkin sävy, jolla ulkonäkötavoitteisiin suhtauduttiin. Olemmeko siirtyneet yhtäkkisesti belfie-aikakaudesta maailmaan, jossa treenin ulkonäkövaikutukset ovat kielletty aihe? Onko väärin, että haluaa paitsi olla vahvempi ja kestävämpi ja ketterämpi myös näyttää omaan silmäänsä paremmalta? Saako ulkonäkö olla enää treenitavoite muiden joukossa?

Pian näiden pohdintojen jälkeen kuuntelinkin sopivasti Joni Jaakkolan Väkevä elämä -podcastia, jossa Jaakkola keskusteli vieraansa Antti Niemen kanssa tavoitteiden asettelusta ja elämäntapojen muuttamisesta. Hieman sivujuonteena aiheeseen Niemi pohti, onko ulkonäön kohentaminen liikunnallisena tavoitteena asia, jota ei ole enää OK sanoa ääneen vaan jotain joka pitää naamioida jonkun muun, “paremman” tavoitteen taakse. Podcastissa pohdittiin, että ulkonäkötavoite (lihakset, laihduttaminen tms.) voi myös parhaimmillaan toimia porttina kehon toiminnallisuuden harjoittamiselle ja elämäntapojen kohentamiselle.

Voin sanoa suoraan, että yksi asia, jota tavoittelen treenissäni, on omaa silmääni miellyttävä ulkomuoto. Ulkoinen olemus ei ole missään nimessä päätavoite vaan pikemminkin jonkinlainen sivutuote, mutta valehtelisin jos väittäisin ettenkö ilahtuisi siitä, miten voimatreeni näkyy kropassani. Tärkeintä on saada suorituskykyä ja henkistä hyvinvointia, ja jos siinä samalla kroppa muovautuu ja lihakset erottuvat paremmin, iloitsen siitä.

Mutta toisaalta: mitä se kuuluu kenellekään, mitkä asiat mielessä joku toinen liikkuu (pois lukien esimeriksi oma valmentaja)? Väärin liikuttu! Nämä ovat ne oikeat ja ylevät tavoitteet ja ainoat oikeat metodit sen saavuttamiseen!

Uskon, että valtaosa ihmisistä liikkuu ja harjoittelee sen tuomien hyvien fyysisten ja henkisten seuraamusten vuoksi. Ja uskon, että aika monella meistä jossain taustalla on myös jokin ulkonäöllinen preferenssi, ja se on ihan okei.

// Seuraa myös Instagramissa: @lottapumpui