Olen kanittanut tätä päätöstä ihan liian kauan. Varmaan siksi, että se tuntuu niin lopulliselta. Siltä, että jos otan tämän askeleen, ei paluuta ole.
Lopullisen päätöksen tein kun tulin hieman hilpeänä juhlista. Tiedätkö, sillä lailla vähän tyhmänrohkeassa tilassa. Kyllä minä nyt voin!
Kaivoin pankkitunnukset esiin ja kirjasin tarvittavat tiedot. Oli jotenkin syyllinen olo. Olenko sittenkään harkinnut tätä loppuun asti?
Mutta sitten selitin itselleni. Muistele viime kertaa. Muistele ihan kunnolla. Sitä irtautumisen ja vapauden tunnetta, sitä miten saatoit ehkä vähän itkeä onnesta jo aivan ensi sekunneilla, heti kun tajusit että nyt tämä tapahtuu.
Sitä, miltä sinusta tuntui, kun tuuli tarttui purjeeseen ja maailma edessä oli aivan auki.
Eihän sellaiselle ole hintaa. Tai siis on, ja aika kova vielä, mutta sen olen valmis maksamaan.
P.S. Menen nyt unille valmistautumaan tähän uuteen elämääni. Eli läksen siis purjehduskurssille huomenna aamusta. Saa nähdä mihin tämä vielä johtaa! Nettivenettä selaillaan jo maanisesti yhden toisen kahelin kanssa…
Vastaa