En ollut tässä ehtinyt ilmajoogaan pariin muutamaan viikkoon.
Jotenkin olin sitten kaiken muunkin liikunnan yhteydessä “ollut niin kiireinen” että olin jättänyt käytännössä kaiken venyttelyn tekemättä. Ja sen kyllä huomasi!
Tai siis sitten huomasi, kun menin taas ilmajoogaan ja siellä sitten piti vääntäytyä venyttäviin asentoihin.
AI ETTÄ MÄ SANON!
Siis kyllä tuntui mahtavalta! Ja tämä ei nyt ole mitään ironiajutskaa, vaan siis oikeasti tuntui.
Ihan kuin kropassa olisi lähtenyt jotain liikkeelle ja siis kirjaimellisesti auennut. Riks raks poks juu nou.
Tämä on niitä liikkeitä, joka ei muutu vaikka kuin venyttelisi…
Sitä vaan tässä mietin, että mikä siinäkin on että näitä asioita ei vaan voi tehdä koko ajan?! Miksi se venyttely pitää skipata vaikka tietää että siitä tulee hyvä olo ja letkeät paikat? Tai no ei tule viimeksi mainittua, mutta hyvä olo tulee.
Onkohan se käänteinen ilmiö sille, että aina on pakko valvoa niin myöhään kuin ikinä ehtii ja välillä pitää myös hankkia krapula, vaikka kummastakin näistä tietää, että tulee huono olo?
Milloinkohan sitä olisi niin aikuinen, että ei skippaisi hyviä juttuja mutta skippaisi huonot? Ei tässä iässä vielä ainakaan…
Vastaa