Oluen ystävinä Teräsmeduusat arvioivat noin viikottain meduusan verkkoon tarttuneen oluen tai useampia.

Jätski? Kyllä kiitos! Olutta? No kyllä kiitos! Tänään Teristen testissä Kolmen kaverin maukkaat jäätelöt ja niiden ihastuttavat bissekumppanit.

    

Kesän tärkeimpiä elintarvikkeita ovat luonnollisesti olut ja jäätelö. Niitä harvoin nautitaan yhdessä, mutta viime viikolla pääsimme kokeilemaan, millaisia makupareja niistä syntyy, kun Kolmen kaverin jäätelö juhlisti taivaltaan ja purkkien uusia ilmeitä BrewDogissa.

Jäätelön ja oluen parittaminen voi olla paljon muutakin kuin se, että juo taskulämmintä puistolageria samalla kun vetää kitusiinsa vaniljaeskimoa. Makuja täytyy löytyä sekä jäätelöstä että oluesta. Kuten tastingin vetänyt Aniko Lehtinen kertoi, jäätelön rasvaisuus ja oluen hapokkuus toimivat parhaimmillaan niin, että jokainen lusikallinen jäätelöä tuntuu kuin uudelta.

Ensimmäisenä maistelimme Kolmen kaverin kookos-ananasjäätelöä ja tanskalaisen To Øl -panimon maustettua IPAA. Kookos-ananasjäätelössä oli mainio pinacoladamainen maku, jota maustettu IPA täydensi erinomaisesti.

Toisena makuparina oli vadelma ja valkosuklaa -jäätelö CoolHead Brew’n NEIPAn kera. Yhdistelmä osoitti, kuinka herkkää makujen yhdistäminen on: makukokemus oli hyvin erilainen riippuen siitä, osuiko lusikkaan valkosulkaapaloja vai vadelmaa. Erikoista kyllä, oluen maltaisuus taittui todella paljon jäätelön kanssa, ja maku hieman vetistyi. Tätä olutta olisi ollut kiva maistella pelkästäänkin, New England IPAt ovat nyt meilläkin kovassa huudossa.

Viimeisenä parina makusteltiin Teristen ehdotonta suosikkia, pistaasi-pistaasijäätelöä ja Brew Dogin AB:23 barley winea. Molemmat toimivat erinomaisesti erikseen, mutta vielä paremmin yhteen. Juoma ei ollut mitään peruslageria, vaan 11,5-prosenttista, bourbontynnyrissä kypsytettyä pintahiivaolutta.

 

RSS
Facebook
Facebook
Instagram