Euroviisujen aakkoset

Euroviisuissa on vuosittain esillä paras musiikki mitä maailmassa tehdään. Kyllä.


Tässä perunalla kuvatussa otoksessa Sofia juhlii vuoden 2014 Euroviisuja pukeutuneena Puolan edustajaksi.

Tässä kaikki, mikä ilmiöstä pitää tietää, aakkostettuna:

Abba. Yksi sana kertoo, mistä Euroviisuissa on kyse. Kolme tuntia diskoilua ja lopuksi Ruotsi voittaa.

Blackbird. Suomen edustuskappale tänä vuonna, jolla ei kaikkien suureksi yllätykseksi menty finaaliin. Tuttua ranteet auki ja Bodom perään -meininkiä. Oikeasti niin surullinen, että sattuu kuunnella.

Chalga. Euroviisujen paras, mutta viime vuosina paitsioon jäänyt musiikkityyli. Tunnistat tsunkka-tsunkka-rytmistä, vähäpukeisesta naislaulajasta ja seksuaalisesti vihjailevista sanoituksista.

Dancing Lasha Tumbai. Kenties euroviisuhistorian kovin veto. Hopea-asut, tähti päässä, mieletön musiikkikipale: sanat ja sävel puhdasta neroutta! Tänä vuonna Verka on tehnyt paluun väliaikainserteissä, ja se on ihanaa! Ninan ehdoton suosikki ja tanssimuuvvssien innoittaja.

Epic Sax Guy. Hän palasi esiintymislavalle tänä vuonna ja syystä sekä ansiosta! Silkkaa parhautta, sekä tietysti eeppistä saksofonia.

Finland douze points! Euroviisujen harvimmin kuultu lause.

Heikki Paasonen. Ennenvanhaan kun Euroviisut eivät kiinnostaneet ketään, Heikki juonsi. Ja Heikki oli paras! (Ehkä myös kännissä yöllä siellä studiossa. Muistattehan sen märkä läntti -jutun Ruslanasta? Kts. “Ruslana”)

Israel. Sofian suosikki biisistä riippumatta. Kukapa voisi unohtaa Dana Internationalin taikka Golden Boy -kipaleen?

Jatkuvuus. Euroviisuista saa eniten irti kun ne seuraa tarkkaavaisesti joka vuosi. JOKA IKINEN VUOSI. (Kuka hullu ne edes jättäisi väliin?)

Kreikka. Viisujen upeimmat hitit ja laulajat tulevat vuosi vuoden jälkeen Kreikasta. Sagapo, jonka esittäjiä kuvattiin ilmaisulla “bad singing has new voice”, Stereo Mike, jonka räppäys aiheutti suunnatonta vaivaantuneisuutta, My Number One -voittokappale, jonka unohtumattoman koreografian huippukohdassa tanssijat muodostivat lattialle seiskan. Ei kun siis ykkösen!

Parhautta on myös se, että joka vuosi Kreikan edustajan koreossa on jollakin tavalla mukana sirtakia.

Loreen & Lordi. Kumpi pelottaa enemmän, Suomen hirviöt ja Loreenin kryyppaus ympäri lavaa?

Mello. Eli Melodifestivalen, Ruotsin euroviisuehdokkaan valintakilpailu. Ihana ohjelma, ihana show, ihanat biisit! Ruotsalaiset osaa.

Nuotin vierestä. Täällä mitään tarvitse nuottiin laulaa! Ei tämä ole laulukilpailu!

Out of the Ashes. Sieltä nousee Feeniks, eli Conchita Wurst. Oih! *pyyhkii kyyneleen*

Pohkeet esiin. Joka vuosi mukana on (tai ainakin pitäisi olla) naisartisti, jonka hame lyhenee kuin iltapukubarbiella konsanaan. Juuri ennen sikamodulaatiota kuuluu muuttaa maataviistävä kolttu paljastavaksi minimekoksi yhdellä repäisevällä kädenliikkeellä!

Quumuus. Eevee-artistin tärkein ominaisuus. Miehillä quumuutta on poikabändin jäsen- ja naisilla playmate-henkinen olemus.

Ruslana. Muistetaan Wild Dances -kappaleesta, joka kestää voimasoittoa edelleenkin. Sekä märästä läntistä, jonka hän Heikki Paasosen mukaan jätti lattiaan tehdessään koreografian aikana spagaatin. Wild Dances.


Häh missä se spagu on?

Sikamodulaatio. Ilman tätä eevee ei ole eevee. Toteutustyylistä riippuen nostaa karvat pystyyn käsivarsista tai purskauttaa skumpat ulos nenästä.

Tuulikone. Ei Itä-Euroopan kaunotarta, ei voimaballadia eikä koskettavaa koreota ilman tuulikonetta. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista!

UMK. Ensin Uuden Musiikin Kilpailu UMK ärsytti siksi, että siellä hassattiin kaikki meidän Yle-verorahat lavalle rahdattuihin laamoihin ja konfetteihin. Sitten ärsytti kun ne säästivät, eivätkä näyttäneet esikarsintoja telkussa. Hei minä maksan siitä!

Väliaikaohjelmat. Kauhun tasapaino. Noloa ja vaivaannuttavaa paikallishumppaa vai mieletöntä ja koskettavaa taiturointia? Eikä pidä unohtaa “postikortteja”. Yli 30-vuotisen Euroviisukatseluhistoriani aikana ei kenellekään ole selvinnyt, kerrotaanko niissä isäntämaasta vai artistin kotimaasta.

Winner. Ruotsi.

Xena. Näyttää Ruslanalta (kts. “Ruslana”)

Yleisradion kääntäjä/t. Teet/te mahtavaa työtä vuosi toisensa jälkeen. Kiitos!

Zvante. No oikeasti Svante, Svante Stockselius. Mr. Eevee. Uuh.

Åhå. Vi ska ta guld igen.

Äänestys. Kaikki äänestää naapurimaata! Tämä on väärin!

Öööh. Kuvastaa Miian tunnelmia toukokuussa. Mitkä Euroviisut? Mitkä lätkän MM-kisat?

Loppuun vielä pikainen vinkki: Viisujen parhaat kappaleet tänä vuonna tulevat maista Kypros, Ranska, Ruotsi ja Suomi. Ruotsi voittaa.


Des amours naissent, des amours meurent/ Ce soir enfin je n’ai plus peur Oui, c’est vrai!

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Älä usko mitään muuta

Next

Wanted: nopeat lasit

6 Comments

  1. Jenni Jii

    Parhautta sanon minä. Parhautta. Kiitos tästä ja Sagapo!

  2. Viisufani

    Eikös se märkä läntti koskenut Makedoniaa vuonna 2005 edustaneen Martin Vučićin minihameista taustalaulajaa? Heikki ei kommentoinut viisuja vielä Ruslanan voittovuonna 2004.

    • Sofia

      Herranen aika!!! Me ollaan vuosia puhuttu että se oli Ruslana, ja nyt olin ihan hämmenyksissä kun videossa ei nähty spagua! Kiitos tästä, menen heti youtubeen tarkistamaan asian!

  3. tir

    unohtamatta erilaisia Euroviisut-juomapelejä.

    • Sofia

      Mä en oo koskaan pelannut niitä koska KESKITYN! Pitäisi kyllä kokeilla 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén