Laturaivossa ensimmäinen uhri on totuus – kirjoituksia rintamalta

Jos perustaisi käsityksensä maailman tilasta valikoituihin uutisiin ja Hesarin mielipidepalstaan, saattaisi luulla, että ulkoilualueet ovat muuttuneet konfliktivyöhykkeeksi, jolla veri virtaa ja solvaukset lentävät. Sotakirjeenvaihtajamme lähti selvittämään asiaa.

Tään hyökkäyssovan ratekia on tällanen. Sie mänet. Sinnuu ammutaan, Sie juokset katsomatta ja hää pahalainen nappajaa siut. Ei, sie katsot suojat, sie katsot mis on ampuja, sie ole nopea, mut elä hätäinen. Tähtää ensin, tähtää hyvin tarkkaan, ja ammu ensin. Yhen sekunnin etumatka riittää. Silviisii se on.

Laturaivo, tuo kevättalven tärkein puheenaihe ennen kuin katupöly- ja koirankakka-aika alkaa. Hesarin mielipidepalstalla on väännetty kättä Keskuspuiston laduista ja luisteluhiihdon kansakunnan moraalia köyhdyttävästä vaikutuksesta ties kuinka monta päivää. Hiihtäjät hakkaavat, kiusanhenget tallovat ladut pilalle ja niin edelleen. Pisimmälle laturaivon aiheuttama kauhistus on viety Mikkelissä, jossa kansanedustaja laduilla kulkeneiden lastensa kohtaamasta huutelusta pöyristyneenä ehdottaa paikallisen hiihtoseuran tukien karsimista sekä koko latuverkoston lakkauttamista.

Tällaisesta kirjoittelusta saisi helposti käsityksen, että ladut ovat varsinainen sotatanner. Siksi Teräsmeduusojen tutkivan journalismin osasto lähtikin kartoittamaan tilannetta pääkaupunkiseudun liikuntapaikoille. Alla sotakirjeenvaihtajamme raportti:

 

Talin golfkenttä. Laajat kentät avataan rahvaalle ulkoilu- ja hiihtokäyttöön syksyn tullen. Konfliktialueella on monia eri ulkoiluryhmiä: kävelijöitä, hiihtäjiä, juoksijoita, koiranulkoiluttajia. Mitä tahansa voi tapahtua.

Lähden liikkeelle suksin. Ohitan muutaman hiihtäjän, tervehdimme hermostuneesti. Sitten vastaan tulee koiranulkoiluttaja. Tunnelma kiristyy. Koiran vaaleanpunainen talvitakki on varmaankin tehty kevlarista, jotta suksisauvojen iskut eivät vahingoita sisäelimiä. Onkohan sen hampaat vaihdettu titaanipurukalustoon, kuten koirilla Afganistanissa? Pälyilen huolestuneena koirakkoa. Nainen on keskittynyt omiin ajatuksiinsa, koira vilkaisee minua laiskan kiinnostuneena. Konflikti voi syntyä hetkellä millä hyvänsä. Mutta koiranulkoiluttaja jatkaa pitkin kävelyuraa, minä jatkan hiihtobaanalla. Vaaratilanne väistetty. Minä en hakannut sauvalla, eikä koiraa usutettu kimppuuni.  Tällä kertaa. Kenenkään ei voi luottaa, sota tekee meistä kaikista hirviöitä.

En mää täsä syylissi kaipa yhtikäs. Konekivääri ja Lahtist mää kaipasi.

Keskuspuisto, Paloheinä. Konfliktialueen ytimessä. Hiippailen poluilla ja muistelen, mitä mies on kertonut sissikoulutuksestaan. Miksen ole käynyt ensiapukurssia? Puhelimen akku on hyytynyt pakkasessa, tästä voi tulla kohtalokas lenkki.

Ensin vastaan tulee maastopyöräilijä. Pystymmekö jakamaan saman polun? Pyöräiljä pysähtyy ja viittilöi minua tulemaan ensin. Onko tämä ansa? Onko pyöräilijällä juomapullossa pommi? Juoksen varovaisesti ohitse, vaaratilanne vältetty tällä kertaa.

Yhtäkkiä polku katkeaa ja jatkuu ladun toisella puolella. Nyt ollaan sotatilanteen keskiössä. Lymyän puskan suojissa ja kalkuloin mahdollisuuksiani. Monta askelta on latu-uran toiselle puolelle? Ehdinkö puiden suojaan ennen kuin minut teilataan? Kerään rohkeutta ja astun latu-uran viereen. Juuri sillä hetkellä latua pitkin lähestyy hiihtäjä. Jäädyn paikoilleni, kehoni valmistautuu ottamaan vastaan sauvojen iskut. Mies tasatyöntää kohdalleni. Katseemme kohtaavat. Hän hymyilee ja tervehtii, jatkaa matkaansa. Vihdoin uskallan hengittää. Varon tallaamasta pertsauralle ja pinkaisen ladun toiselle puolelle. Metsän siimeksessä pidän vihdoin evästauon. Banaania mutustellessani mietin sodan kauhuja. War is a drug.

 

 

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Sarkastista jaarittelua, samaistumisen kohteita ja pohjepervoja – Pumpui 7 vuotta

Next

Omaa aikaa

2 Comments

  1. Liina

    Virkistyin 😀 Siis siitäkin huolimatta, että näkemykseni mukaan sukset ovat sielunvihollisen tapa tehdä ihmiskunnasta turhaumaraivoissaan kylpeviä aggressiivisia pipipäitä. Tai ehkä … ne ovatkin sielunvihollisen tapa tehdä juuri minusta turhaumaraivoissani kylpevä aggressiivinen pipipää. Hmmm.

    • Lotta

      Mä kyllä koen tosi kovaa turhautumista hiihtäessäni, mutta se johtuu pääosin siitä että sielunvihollinen on tehnyt siitä toimesta ihan käsittämättömän raskasta 😀

Vastaa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén