Takana on vuosi valmentajan tekemään ohjelmointia. Mihin on päästy? 
Minulta on kysytty lukemattomia kertoja, miksi minulla on valmentajan tekemä henkilökohtainen ohjelmointi, vaikken treenaakaan erityisen tavoitteellisesti. Enkä minä aina oikein tiedä miten vastata. Yleensä kerron että valmennus alkoi kun kroppa oli hajalla ja piti lähteä liikkeelle jälleen kerran perusteista. Mutta nyt kroppa on ihan kunnossa ja silti jatketaan, osaksi varmaan tottumuksesta ja osaksi siksi, että omien mieltymysten ja rajoitusten mukaisesti jumppaaminen on äärimmäisen hyödyllistä ja palkitsevaa.
Olemme nyt tehneet JP:n kanssa yhteistyötä vuoden verran. Vaikkei minulla olekaan ollut yhtä suurta tavoitetta, vuoden aikana on ollut monenlaisia pienempiä etappeja. Aivan alkuun tärkeimpänä oli tietenkin saada kroppa sellaiseen kuosiin, että hyppiminen ja kyykkääminen olisi kivutonta. Pakaran ja alaselän jumppauttamisen lisäksi ohjelmassa oli paljon lapojen aktivointia ja muuta turhauttavaa mutta hyödyllistä kuntoutusjumppaa. Nimesinkin omat jumppani heti crossfit-apukouluksi.
Voimailuennätyksiä ei vuoden aikana kauheasti tehtailtu, kun fokus on ollut tekniikan rakentamisessa uudelleen. Maastavedossa päästiin tekemään sarjoja 120 kilolla sentään. Alusta aloittaminen on käynyt välillä pahasti egon päälle.
Tavoitteet ovat myös vaihdelleet vuoden aikana: viime kesänä kuntouttamisen ohessa ohjelmoinnissa oli paljon juoksemista, sillä juoksin syksyllä elämäni ensimmäisen (maasto)maratonin. Talvella taas ohjelman lisämausteena oli Vasaloppetiin valmistautuminen (hiihtämässä en tietenkään käynyt, mutta tein kaikenlaista voima- ja kestävyystreeniä salila).
Apukoulussa on tehty jos vaikka mitä uutta ja outoa. Tämä viritys tekee ihmeitä overhead-juttujen vakaudelle.
Apukoulun myötä olen tehnyt pari havaintoa: crossfit todellakin taipuu kaikkeen, ja toisaalta crossfitistä on valtavasti hyötyä muiden lajien treenaamiseen. Kysyy valmentajalta melkoisesti osaamista tehdä treeneistä sellaisia, että ne samalla tukevat paitsi varsinaista crossfitissä kehittymistä myös sitä, että valmennettava on keksinyt haluavansa juosta 42 kilometriä soilla ja kallioilla tai osallistua hiihtokilpailuun. Ja mitä paremmaksi ja voimakkaammaksi olen tullut crossfitissä, sitä paremmaksi olen omasta mielestäni tullut myös kestävyysurheilussa. Ennen juoksin silkasta velvollisuudentunteesta, nykyään jopa nautin siitä, etenkin mitä mäkisemmässä ja raskaammassa maastossa pääsen rymyämään. Ja mikä parasta, varsinaista kestävyysnylkkytreeniä en ole tehnyt paljoakaan – se kun on oikeasti aika tylsää.
Jos voimailuenkkoja ei päästy tehtailemaan, niin muunlaisia ennätyksiä kyllä. Cooperissa juoksin ihan kelvot 2850 hiekkatiellä. Voimisteluliikkeissä on ollut huimaa kehitystä, ja tein myös elämäni ensimmäiset käsilläseisontapunnerrukset.
Voi olla, että oikeasti lahjani ovat kestävyyslajeissa eivätkä crossfitissä, mutta en anna sen häiritä minua. Ehkä juoksisin nopeammin jos en olisi näin painava, tai olisin parempi painonnostossa jos en haluaisi juosta pitkää matkaa, mutta koska en kilpaile tai sen kummemmin suorita, sillä ei oikeastaan ole väliä. Ehkä ei ole mahdollista olla isona ultramaratoneja juokseva voimanainen, mutta katsotaan miten käy.
Vastaa