Yksin treenaaminen on vaatinut totuttelua, mutta tällä hetkellä se sopii minulle parhaiten.

Välillä on vaikea motivoida itseään tekemään ikäviä juttuja, kuten harjoittamaan heikkouksiaan tai tekemään pahoja jumppia, joissa on paljon inhokkiliikkeitä. Eilen vaati hieman itsensä tsemppaamista tehdä pidempi jumppa, jossa oli muiden juttujen lomassa 40 punnerrusta. En ole punnertanut varmaan vuoteen, ja suunnittelin jo liikkeen skippaamista, mutta päätin tehdä ja katsoa mitä tapahtuu.

Yksin treenatessa on myös helppo sluibata standardeista. Olisi ollut helppoa tehdä vain puolikkaita punnerruksia (sellaisia joita koulussa tehtiin) koska kukaan ei ole tarkkailemassa, mutta sinnikkäästi tein jokaikisen toiston niin, että rinta osui maahan, kuten asiaan kuuluukin.

Toisaalta tarvitaan myös itsetuntemusta, sillä on yksin vastuussa omasta treenaamisestaan. Jos tekniikat eivät ole hallussa, kannattaa panostaa valmentajan valvovan silmän alla treenaamiseen. Itseään on myös tarkkailtava, jotta ymmärtää tarpeeksi palautumisesta ja intensiteetin sovittamisesta kulloiseenkin fiilikseen. Välillä on myös vaikea tietää, johtuuko tahmeus laiskanpulskeudesta vai puutteellisesta palautumisesta.

Haasteista huolimatta itsenäisesti treenaaminen sopii minulle parhaiten juuri tähän elämäntilanteeseen. Seuraan laiskanlaisesti netin yli ostamaani ohjelmointia, ja teen treenit jaksamisen ja omien aikataulujen mukaan. Open gymillä käyminen on kuitenkin sopivan seurallista, ja salin valmentajilta saa aina apua ja tekniikkavinkkejä ongelmatilanteissa.

Lue myös: Treeniohjelma netistä – uhat ja mahdollisuudet

RSS
Facebook
Facebook
Instagram