Lähden huomenna yksin viikoksi Sveitsiin. Yksin matkustaminen on tavallaan ihanaa, mutta on siinä myös ikävät puolensa.

Alkukesäni noudattaa hämmästyttävän usein samaa kaavaa: Minulla on lomaa mutta ei suunnitelmia eikä hirveästi reissukavereita. Ensin huutelen somessa seuraa, ja jos en siinä onnistu (pätkätyöt, lapset, yritykset ja muut seikat tekevät muuten yhteisten reissujen plänäämisestä älyttömän vaikeaa!) ja lopulta pienen murehtimisjakson jälkeen päätän lähteä yksin reissuun että pääsen edes jonnekin. (Turha kirjoittaa siitä mistä on jo kirjoittanut, joten jos haluatte kuulla murehtimis- ja toimeentarttumistarinan, lukekaa tämä postaus viime vuodelta).

Viime kesänä lähdin viikoksi Chamonix’hin kiipeilykurssille, tänä vuonna halusin tehdä jotain omatoimisempaa ja -ehtoisempaa. Matkakohteeksi valikoitui Sveitsi, joka on ollut Alppi-ämpärilistallani jo pitkään. Vietän ensin muutamia päiviä Engelbergissä, josta suuntaan todennäköisesti Grindelwaldiin, tavoitteena juosta ja haikata ja larpata pikku Heidiä sydämeni kyllyydestä.

Välillä harmittelen, että olen lähdössä yksin, mutta tällä hetkellä tuntuu tosi hauskalta lähteä yksin tien päälle. Ulkoiluhommien lisäksi aion istua terassilla lukemassa kirjoja ja kirjoittamassa ja käyttää aikaa asioiden funtsimiseen. (Tai todennäköinen skenaario on että makaan hotellilla kalsarisillani somettamassa ja viestittelemässä miehelle kuulumisiani, koska sääennuste lupaa hieman epävakaista.)

Yksin reissaamisessa on paljon hyviä puolia. On mahtavaa käyttää kaikkeen aikaa juuri sen verran kuin haluaa: nautin täysin rinnoin esimerkiksi siitä, kun vaeltelin viimeksi New Yorkissa duunireissun päälle pari päivää kirjakaupasta toiseen, pysähtyen välillä kahville tai bisselle hiplailemaan hankkimaani kirjapinoa. Yksin ollessa myös tutustuu helpommin uusiin ihmisiin (mikä siinä muuten on että pariskuntana liikkuessa kukaan ei tule ikinä juttusille?) ja saattaa päätyä yllättäviinkin porukoihin kikkailemaan.

Yksin olemisessa on toki myös varjopuolensa.  Reissubudjettia saa helposti pienennettyä kun on joku toinen jakamassa majoituskustannuksia (ellei sitten halua nukkua dormeissa koko lomaansa). Ja jos on kipeä, tylsistynyt tai ikävässä paikassa, seurasta on paljon iloa ja lohtua. Ja välillä olisi kiva vain huomauttaa jostakin kiinnostavasta jutusta tai purkaa päivän tapahtumia illallisella.

Odotan huomenna alkavaa reissua innolla. Pakkailen tässä samalla vaellus- ja juoksukenkiä ja kuorivaatteita ja ikuisena optimistina viikkasin kassiin myös bikinit. Matkakokemuksia, reittivinkkejä ja muuta tulee totta kai tänne blogiin, mutta tuoreimpia kuulumisia kannattaa väijyä Instagramissa. Sieltä minut löytää nimellä @lottapumpui.

(Kuvan vaelluskengät saatu Merrelliltä)

RSS
Facebook
Facebook
Instagram