Onko jooga uskonto? Onko joogan harjoittaminen uskonnon harjoittamista? Jos sattuu olemaan uskovainen, onko joogaaminen epäjumalan tai sielunvihollisen palvontaa?

Näitä kyssäreitä sitä välillä puheavaruudessa lilluu. Vastausta en todellakaan tiedä, enkä ole siitä kovin kiinnostunut. Oikeastaan en ole kovin kiinnostunut edes näistä kysymyksistä.

Mikä sen sijaan kiinnostaa minua syvästi, on liikunnan harjoittaminen rituaalina, tai liikunnan harrastamisen toimiminen ritualistisessa tarkoituksessa harrastajalle. Siinä vasta älyttömän kiehtova kysymys!

Olin tänään – taas kerran – Mustassa joogassa. Ensimmäistä kertaa paikalla oli livemuusikot, jotka huolehtivat taustamusiikista. Tai siis, tausta on väärä sana, koska musiikki on olennainen osa Mustaa joogaa, eikä äänimassaa täytteen vuoksi.

Musiikin ja harjoituksen yhdistelmästä tuli uskonnollinen olo. Enkä ollut ainoa, joka koki näin. Myös ohjaaja Meri Mort kertoi instassa saaneensa “tuntui uskonnolta” -palautteen. Kyseessä oli ihan kiistatta rituaali. Tosin onhan vaikka aerobic-tuntikin tavallaan rituaali: se tehdään tietyllä tavalla tiettyyn aikaan, siellä kuuluu toimia yhteisesti tunnustetuilla tavoilla, ja niin edelleen.

Se mikä on jännää, on se, että normaalisti minua ahdistaisi suunnattomasti uskonnolta kuulostava joogatunti. Jos joku kuvailisi, että se oli kuin joku rituaali, olisin järkyttynyt ja kenties lievästi pahoinvoiva. Miksi tämä sitten on eri asia?

En osaa selittää. Ehkä siksi, että normaalisti yhdistän uskontoon ja uskonnolta vaikuttaviin asioihin hihhuloinnin, painostamisen ja käännyttämisen. Lisäksi minulle tulee äärimmäisen epämukava olo asioista, joita en osaa selittää. Olen järki-ihminen ja hyväksyn vain tieteellisesti selitettävissä olevat “yliluonnolliset” asiat.



Kuva on nyysitty Mustan joogan Fb-sivulta. Olen takarivissä keskimmäisenä.

Mutta Mustassa joogassa mikään ei haittaa. Sitä ei ole määritelty minkään asian palvonnaksi, ja olen mukavuusalueellani koko ajan (paitsi jos koirassa ollaan tosi pitkään tai tehdään muita kauheuksia!), joten otan osaa riittiin mielelläni. Enkä vain hyväksy sitä, että jostain syystä tietyt lonkkien avaukset alkavat aina surettaa kamalasti, vaan vieläpä ajattelen, että minulla taitaa olla siellä jokin patoutunut tunne. (Haha ei hyvän tähden!)

Joskus sanoin myös puolileikilläni kaverille, joka (samoin puolileikillään) paheksui pyhäpäivän juoksulenkkiäni, että hartaudenharjoitushan se on. Mieli seestyy ja maailma järkeistyy, ja kaikki on jotenkin enemmän oikein. Vain tiedettä uskova mieleni haluaa selittää sen aivokemialla, ja biologialla muutenkin – ja itse uskon, että siihen ne uskonnotkin perustuvat.

Oho ei kai joku vaan nukahtanut loppurentoutuksessa…

Ja sama kai se lopulta on mitä siellä on taustalla, jokainenhan tulee uskollaan onnelliseksi. Joka tapauksessa, että oli hieno Musta jooga goes Tuska. Lisää riittejä ja palvantaa on luvassa itse Tuskassa tietty, mutta toinen samanlainen DFF:n säestämä sessio pyritään järjestämään myös myöhemmin kesällä. Suosittelen lämpimästi (hihhulointia ei tarvitse pelätä)!

RSS
Facebook
Facebook
Instagram