Vuosi sitten

Olen nostalgisena ja eittämättä hieman kateellisenakin seurannut ihmisten valmistautumista huomenna juostavaan Nuuksio Classiciin. Siellä minäkin olin vuosi sitten, juoksemassa elämäni ensimmäisen maratonin, ja vielä poluilla.

En oikein vieläkään ole käsittänyt sitä, että selvitin kisan. Kun vuosia sitten ensi kertaa kuulin koko Nuuksio Classicista, mietin että sellaisesta selviytyäkseen on oltava jonkinlainen ihmemies ja superjuoksija. Vaan niinpä minäkin sen tepsuttelin oikein kunnialla läpi! Ylpeys omasta kykenemisestä on kestänyt oikeastaan näihin päiviin saakka. Erityisesti kun sain kuulla juuri ennen lähtöä, että eräät tyypit olivat esittäneet varmana tietona että en juokse takuulla puoltakaan kisasta. Siitäs saitte, mäntit!

Nuuksiossa oli niin mukavaa, että olen puolitosissani väijynyt peruutuspaikkoja 43 kilometrin kisaan. Mutta ennen kuin olen huutanut hep, olen ottanut järjen käteen: treenaaminen on viime viikkoina ollut mitä on ollut, ja kuukauden päästä koittaa jo syksyn varsinainen juoksutavoite: Vaarojen maraton Kolilla.

Olen kummallisen innoissani Vaaroista. Viikkoja on maratonille ja sen reilulle 1500 nousumetrille onneksi vielä sen verran, että vähän ehtii vielä treenata. Olen juossut kilometritasolla nyt vähemmän, mutta kasvattanut vauhtia intervalleilla ja vauhtileikittelyillä. Ja tunkannut Malminkartanon jätemäellä. Ja kyykännyt, hyppinyt ja huitonut menemään. Eiköhän näillä eväillä pari nyppylää muutama kilometri selätetä.
Nuuksio-kisaraportti vanhan blogin puolella
Kuvat (ylhäältä alas): Lassi Pekkarinen, Arjo Kaarre, Samuli Pahkala

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Jänistystä ja muuta jännää

Next

Noin viikon olut: Laitila Savu India Pale Ale

2 Comments

  1. Saara

    Sun viime vuoden kisaraportti jäi mieleen kummittelemaan (polkujuoksusta haaveileva kun olin) ja keväällä kaverin kanssa hulluuksissamme ilmottauduttiin Nuuksio Classiciin. Molemmilla meni siinä reissussa maratonneitsyys 🙂 Kamalinta oli säännöllinen treenaus, kivointa viime lauantaina!

    • Lotta

      Mahtava kuulla ja onnea ensimmäisestä maratonista! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén