On se jännä homma, että juoksukunto ei parane ilman että juoksee.

Kävin eilen juoksemassa hupimielessä anaerobisen kynnyksen testin. Viralliset sykerajat mitattiin keväällä Pajulahdessa matolla ammattilaisten toimesta (kokemuksesta voit lukea lisää täältä), ja kiinnosti millaisia muutoksia suorituskyvyssä on tapahtunut nyt kun juokseminen on ollut sporadisempaa Pyhän tunturimaran jälkeen, ja syksy on kulunut ensisijaisesti crossfit-salilla.

Ja kuulkaas: jos ei juokse, ei kyllä kehity juoksussa. Kuka olisi arvannut! Anaerobinen kynnys oli sykkeiden osalta pysynyt suunnilleen samana, mutta vauhti oli tippunut tuntuvasti sitten viime kevään.

Ei sillä ettenkö olisi näin järjen tasolla ymmärtänyt että tällainen tulos olisi odotettavissa. Sillä siinähän sitä kehittyy mitä kehittää: voimailutulokset ovat olleet nousujohteisia, mikä johtuu siitä että syksyllä on ensisijaisesti voimailtu. Ja jos ei ole juossut eikä muutenkaan hirveästi tehnyt mitään kestävyystreeniä kun työmatkapyöräilyäkään ei ole tullut kuin muutama tunti viikossa, ei ole ihmekään että juoksukunto ei ole kehittynyt tai edes pysynyt samana.

Testin tulos harmitti yhtä kaikki järkeenkäypyydestään huolimatta. Ei ole ikinä hauska huomata olevansa jossakin huonompi kuin ennen, vaikka ymmärtäisikin mistä asia johtuu. Yritin lohduttautua sillä että voimatreenit ja anaerobiset rallit ovat menneet tosi hyvin, mutta se tuntui laihalta lohdulta. Jälleen kerran huomaan olevani tilanteessa jossa haluaisin kaikkea samaan aikaan.

Tajusin myös että ensi vuoden puolella on pakko juosta. Karhunkierrokselle on enää viisi kuukautta aikaa! Taidan pitää testit mukana ohjelmistossa, niin on ainakin joku tieto siitä, mihin suuntaan kunto on menossa.