Työnhaku on kuin olisi Tinderissä ja muut asiat joita olen oppinut työttömyydestä

Olen nyt ollut työttömänä pari kuukautta. Tämän olen oppinut tähän mennessä työelämästä, työnhausta ja työttömänä olemisesta.

Jos työttömyyden taustat ja aiemmat tunnelmat kiinnostavat, käy lukemassa nämä:
Työttömyys – uhka vai mahdollisuus?
Mistä tietää missä on hyvä?

 

Työnhaussa on paljon samaa kuin deittailussa.

Töiden hakeminen on vähän samanlaista kuin olisi haku päällä parisuhdemarkkinoilla. Samanlaista etsimisen, toivomisen, pettymisen ja pakkien antamisen kehää se on kuin suhteissakin. Ensin sitä ehkä lähimmilleen on esittänyt toiveita että josko jotain löytyisi, ja kaverit saattavat vinkkailla omasta mielestään passeleista tarjokkaista. Aluksi ylläpitää korkeita standardeja mutta lopulta sitä heikkona hetkenä toitottelee turuilla ja toreilla, että tässä tätä nyt olisi jos edes jollekin kelpaisi.

Työpaikkojen hakeminen on ihan samanlaista kuin deittikumppanin hakeminen Tinderissä. Sitä valitsee itsestään vähän turhankin edustavia kuvia ja antaa ymmärtää että on hauskempi ja sosiaalisempi ja vähemmän outo kuin oikeasti onkaan. Sitten vain selaa ja selaa ja selaa ja toivoo että vastaan tulisi jotain täydellistä. Tai ei välttämättä täydellistä, mutta jotakin kiinnostavaa, joku jolla on toivottavasti samoja arvoja kuin itsellä. Tai jotain minkä kanssa voisi kuvitella elävänsä.

Kun jotakin kiinnostavaa löytyy, katsotaan onko yhteisiä kavereita joilta udella lisää, tulkitaan kuvausta yrittäen ymmärtää mitä toinen on oikeasti etsimässä, ahdistutaan siitä että ei voi mitenkään täyttää toisen koko listaa ihannekumppanin ominaisuuksista ja lopulta lähestytään ja toivotaan että toinenkin kiinnostuu.

Myös rekryäjät käyttäytyvät hyvin samaan tapaan kuin siviilit Tinderissä. Jotkut ovat aidosti etsimässä sitä oikeaa, osa on vain katselemassa mitä olisi tarjolla, jollakin on oikeasti mielessä vain yksi tietty tyyppi vaikka vähän muiden kanssa flirttaileekin, ja jotkut eivät vain ikinä soita takaisin vaikka kuinka lupasivat. Ja jotkut lähestyvät vaikkei itse olisi tehnyt mitään aloitetta, ja siitä saa aina hyvää itsetunnon kohotusta vaikka usein kyseessä onkin joku joka lähestyy kaikkia vähääkään profiiliin sopivia.

Jottei työttömyys menisi pelkäksi kotona ja treeneissä luuhaamiseksi, olen käynyt naputtelemassa muun muassa Oodissa (jossa on muuten tosi epäergonomista tehdä hommia, kuten kuva osoittaa). Lenkkarit saatu Sauconylta.

 

Itsetunnosta ja -tuntemuksesta on aidosti hyötyä.

Työttömyys käy helposti itsetunnon päälle. Ei ole kiva tuntea itseään tarpeettomaksi, ja kiitos mutta ei kiitos -vastaukset eivät tunnu hyvältä, vaikka tietäisi ettei olisi ollut kyseiseen pestiin sopiva alkujaankaan.

Itsetuntemus ja vahva itsetunto ovat kuitenkin asioita, joista on äärimmäisen paljon hyötyä työnhaussa. Itsensä pitää toki esittää edullisessa valossa, mutta ei kannata esittää olevansa jotakin muuta kuin mitä on. Kun tuntee itsensä, tulee haettua oikeanlaisia työpaikkoja ja myös kerrottua itsestään rehellisesti.

Tämä koskee niin persoonaa kuin osaamista. Työpaikkailmoitukset ovat nykyään älyttömän pitkiä ja usein epärealistisia toivelistoja, joilla vaaditaan kaikkea strategisesta osaamisesta ja laajoista kontaktiverkostoista hyvin spesifiin tekniseen osaamiseen lukuisilta eri aloilta. Itse olen haastatteluissa sanonut suoraan että osaan toki monia asioita, monia erinomaisesti ja lähestulkoon kaikkea säällisesti, mutta on syynsä sille miksi on erikseen vaikkapa videoiden editointiin, hakukoneoptimointiin tai vaikkapa verkkokaupan konversio-optimointiin erikoistuneita tahoja, ja kaikki pääsevät helpommalla, nopeammin ja halvemmalla, jos itse ko. positiossa keskittyisin siihen oleelliseen ja tietyt jutut ostettaisiin ulkopuolelta.

 

Maailma ei pyöri pelkkien työsuoritteiden ympärillä, vaikka siltä välillä tuntuukin.

Työttömyys on välillä hirmuisen ahdistavaa. Olen nyt reilun kahden kuukauden aikana kokenut useammankin kriisin siitä, että minulla ei ole mitään sijaa tässä maailmassa samalla kun ihan kaikki muut tienaavat ziljoonia, onnistuvat elämässään, voittavat palkintoja ja viettävät muutenkin uskomattoman fantsua elämää luistellen menestyksestä toiseen.

Jos muiden työelämä ahdistaa, paras ja nopein apu on laittaa some hetkeksi kiinni. Etenkin LinkedInin kiilusilmäinen omien onnistumisien glorifiointi tuntuu välillä iljettävältä, vaikka tietää että pitäisi olla itsekin siellä hehkuttamassa omaa erinomaisuuttaan ja kehumassa muita valveillaolon jokainen hetki. Ja jos Instagramin #lovemyjob-hehkutukset käyvät hermoon, kannattaa muistaa että on tutkittu, että mitä innokkaammin hehkuttaa duuni- tai parisuhdeonnea somessa, sitä todennäköisemmin asiat ovat oikeasti päin prinkkalaa.

 

***

Työttömyys on ollut itselleni avartava kokemus monellakin tapaa. Olen oppinut paljon itsestäni, saanut ihan uudenlaista näkökulmaa yhteiskunnan tukirakenteisiin ja siihen kuinka järjestelmät eivät moniltakaan osin vastaa nykyaikaisen tietotyöläisen tarpeisiin ja saanut myös tuta kuinka kriittisiä toisinaan asenteet (omani mukaan lukien) työttömiä kohtaan ovat. Samalla tiedostan että olen hyvin onnekkaassa asemassa, sillä tiedän osaamiselleni olevan kysyntää, ja olen käynyt useissa haastatteluissa, saanut soittoja headhuntereilta ja tehnyt freenä hommia sitä täydellistä matchia odotellessa, jonka tiedän tulevan hetkenä minä hyvänsä.

Välillä tuntuu siltä ettei työttömyydestään pitäisi puhua julkisesti, ainakaan muilla tavoin kuin kiilusilmäkehuskelemalla omalla potentiaalillaan Linkkarissa. Mutta juuri siksi siitä pitääkin puhua, myös siitä että se on välillä aika vaikeaa. Ja tiedän että vertaistuelle on aina tarvetta.  Työttömyysaiheiset ränttäykseni Instagramissa ovat herättäneet paljon tosi hyviä keskusteluja. Jatketaan valitsemallamme tiellä!

 

Duunihommia, treenejä ja kaikenlaista hölinää Instagramissa @lottapumpui

 

Uusille lukijoille hieman taustaa: Teräsmeduusat on feministis-karnevalistinen kollektiivi sekä neljän bloggaajakaveruksen yhteinen media, jossa käsitellään kaikkea elämässä treenaamisesta perhe-elämään ja työstä kaljanjuontiin. Kaikki tämän blogin tekstit löytyvät tämän linkin takaa. 

 

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Tältä tuntuu perustaa uusperhe

Next

Onko syksy ongelma?

3 Comments

  1. hanna

    Hyvä kirjoitus! Lisäisin seuran- ja työnhaun (miksei myös asunnonhaun) yhtäläisyyksiin vielä sen, että näissä ei saa näyttää epätoivoaan, vaikka kuinka epätoivoinen olisikin. Vähän niinkuin että “tosi hyvin mulla menee ilman duunii/suhdetta/kämppää, kaikki on ihan tosi jees, mut olishan se ihan kiva lisä tähän muuten jo kunnossaolevaan pakettiin : )))” vrt. “olen ollut työtön/sinkku/asunnoton jo kaksi vuotta ja tää on ihan hirveää ja toivon, että voisit tarjota mulle jotain, jotta elämä olisi parempaa”.

    • Lotta

      Totta, asunnonhaku on myös ihan samanlaista! Lisäisin myös että sitten kun on lykästänyt, ei missään nimessä saa jatkaa selailua, koska varmana tuntuu että jotain vielä parempaa olis heti seuraavalla viikolla tarjolla 😀

  2. JK

    Olipas hyvä kirjotus. Onnea työnhakuun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén