Tylsät mutta tehokkaat elämänhallintavinkit

Netti on pullollaan erilaisia niksejä ja kommervenkkejä, joilla ei tosielämässä ole mitään käyttötarkoitusta (kuka oikeasti tekee omia siivousliinoja tai hillottaa asioita?). Silti ne kiinnostavat, sillä aidosti elämää helpottavat konstit ovat melkoisen ilmeisiä ja ihan helvetin tylsiä perusasioita.

Ei sillä että olisin itse ikinä ollut mikään järjestelmällisyyden perikuva. Päinvastoin! Sählääjälle nämä pienet ja monelle systemaattiselle ihmiselle varmasti ilmiselvät vinkit ovat mullistavia. Fiksuja tapoja, syömistä ja treeniä on helpompi pitää yllä, kun tekee siitä itselleen vähän iisimpää. Tässä omat tärkeimmät oivallukseni viime vuosien ajalta:

1. Pidä aina hollilla fiksua syömistä

Nälkä on siitä yllättävä juttu, että se tulee aina takaisin. Vaikka kuinka tekisi viikon ruokaostokset kerralla suunnitelmien mukaan, tulee aina päiviä jolloin pitäisi taikoa jotakin syömistä, eivätkä suolapähkinät makaronipedillä ole se paras vaihtoehto. Itse yritän pitää kotona aina sellaista arsenaalia perustarvikkeita, että chili con carne, kana-kasvis-riisihässäkkä tai tuhti munakas onnistuvat ilman ongelmia. Ja toki aina pitää olla pakastimessa myös hätävarapizzaa. Koska aina on niitä päiviä, jolloin kookosmaito-kasvismössö ei vain tule kyseeseen. Ja eteisessä käteistä, että voi soittaa lähithaikkulan pojat tuomaan herkkuja.

2. Osta uusi tuote ennen kuin vanha loppuu

Tiedätte kyllä vessapaperikierteen: paperi on loppu, mutta sitä ei muista ostaa kaupasta. Onneksi on nenäliinoja. Sitten nekin loppuvat. Normaali ihminen menee viimeistään tässä vaiheessa kauppaan (terkkuja vain entiselle kämppikselle joka pyyhki pyllynsä reilun viikon ajan minun Hesareihin reissussa ollessani), mutta fiksu ostaa uuden paketin jo ennen kuin edellinen loppuu.

Tai siis ostaisi jos muistaisi. En tajua miksi on usein niin vaikeaa ostaa käyttötarpeita varastoon. Huomaan miettiväni kaupassa että ei sitä saippuaa vielä tarvitse ostaa kun ehkä vasta huomenna. Eivät ne valmiina odottavat deodorantit, pesuaineet ja vanulaput leipää pyydä, kuten äitini sanoisi.

3. Pakkaa treenikamat edellisenä iltana

Aamut ovat ihmeellisiä aikavääristymiä: toimi, mikä vie illalla minuutin, vie aamulla puoli tuntia, ja tulos on siltikin se, että mukana on kolmet trikoot mutta ei yksiäkään treenirintsikoita. Yritän tätä nykyä tehdä itselleni palveluksen ja laitan kamat jo illalla valmiiksi, joskin hirveän märinän ja voivottelun kera.

Nextillä levelillä sitä laittaa myös muut kamat (duunivaatteet, fillarikamat, ladatut kuulokkeet jne.) odottamaan, lataa kahvinkeittimen illalla ja laittaa eväät valmiiksi. Jos on niin iljettävän järjestelmällinen ihminen. Jos.

4. Tee läjä palkkareita etukäteen 

Kiire lähteä liikkeelle (ks edellinen kohta), ja ovella muistat että palkkari puuttuu. Etsi sheikkeri, avaa pölisevä prodesäkki, etsi kaapista kreatiini, glutamiini ja makuaineet, sekoita, jätä purkit auki pöydälle loppupäiväksi. Tai mitä jos tekisi viikon palkkarit kerralla valmiiksi? Tämä on yksi eniten elämää sujuvoittavia asioita, joita nykyään teen (okei, mies tekee). Paitsi että on aina valmiita palkkareita (vain vesi puuttuu), ei kämppä näytä enää kiirelähdön jälkeen kolmen pennin Narcos-lavasteilta.

 

Mitä muuta tylsää sitä voisi tehdä oman elämänsä helpottamiseksi? Vinkkejä ja ideoita otetaan vastaan!

Previous

Missi muistelee

Next

Epäliikunnallisen ihmisen liikunnallinen historia

4 Comments

  1. Päteviä vinkkejä!

    Tässä yksi lisää: neljän päivän ruuat kerralla (jos syö lounaat ulkona). Laita uunivuokaan 1. 2-3dl riisiä + paketin ohjeen mukainen määrä vettä, 2. puolen kilon paketti kanaa (missä tahansa muodossa) sekä 3. valinnaiset mausteet ja hela hoito uuniin reiluksi puoleksi tunniksi. Samalla voi heittää toiseen uunivuokaan kasviksia (meidän prismasta saa uunivalmista sekotusta) ja/tai repivä lautaselle salaattia.

    • Lotta

      Jesh! Meal preppausta mä en oo ikinä oikein ottanut haltuun. Pitäisi kyllä. Syön ihan liikaa lounaalla. T. nimim. Sushibuffetgirl-84

  2. Liina Poropudas

    Kohtaan #2 esitän teorian siitä, että ehkä tuotteita hankkii jos ne ovat oikeasti tärkeitä?

    Tai siis meillä on yksi kaappi pyhitetty pelkästään teelle ja suolalle. Jossain vaiheessa ostin paketin molempia aina, kun kävin kaupassa.

    (Jännä kyllä, että juon aika vähän teetä enkä edes suolaa ruokaa kuin eläisin keskiajalla.)

    • Lotta

      Mielenkiintoista! Jos teoriasi on oikeassa, minulle oikeasti tärkeää on siis salmiakkipurkka, kahvi ja zero-kokis. Eli aika pitkälti paikkaansapitävää 😀

Vastaa käyttäjälle Lotta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén