Noniin lapset, tämä on taas sarjassamme älä tee kuten täti tekee. Eli kertomus siitä, kun ei vaan osaa luovuttaa. Ei, vaikka edessä olisi Terässika-triathlon: 250 m uintia, 10 km pyöräilyä, 3,5 km juoksua ja päälle litra kaljaa aikaa vastaan!

Terässikaan on jo pitkään joukkueessamme viitattu kauden pääkisana. Sitä odotetaan kuin verotuspäätöksen tipahtamista postiluukusta: toivolla, kauhulla ja epätoivolla, välillä yöllä paniikkiin heräten ja välillä taas koko jutun unohtaen.

Tulin aikakoneella.

Näemmä jostain syystä onnistun hankkimaan jonkinlaisen rajoitteen joka vuoden kisaan. Tällä kertaa flunssan. Se alkoi viikko sitten, joten ajattelin ehtiväni toipua. Olikin jo hyvissä voimissa, minkä jälkeen purjehdin monta tuntia pitkin yötä, enkä seuraavana aamuna ollutkaan niin pirtsakassa kunnossa.

Valmistautuminen käynnissä!

Itkeskelin vielä ryhmächatissamme kisapäivän aamuna, että en tiedä onko minusta osallistumaan. Ajattelin, että kannustamaan en tahdo lähteä, alkaisi vaan harmittaa niin paljon. Join pari kuppia kahvia ja jotenkin siinä sitten kävi niin, että heitin kamat kasaan, otin pyörän ja ajoin Rautatieasemalle.

Vielä junassa sanoin, että harkitsen osallistunko vai en. (Haha joojoo muija istuu pyörän kanssa junassa, lenkkarit jalassa ja uikkari kassissa – “en mä ehkä osallistu”!)

Perillä menin hakemaan numeron, oho. Alkoi vähän jännittää siinä. Varsinkin vesi ahdisti, kylmässä järvessä lilluminen ei nuhaisena hirveästi houkuta. Päätin mennä koko kisan ihan hissukseen ja voinnin mukaan. Kenties jopa voittaisin kisan raato -palkinnon!

Valmistauduimme pukeutumalla upeisiin teema-asuihimme. Halusimme juhlia Suomi 100-hengessä suurta urheilijaa, joten olimme Matti Nykänen ja Pia Nykänen ja Pia Nykänen ja Pia Nykänen. Ja Matti oli kyllä niin aito, että jotkut luulivat että kuvissa oikeasti poseeraamme nykäs-Matin kanssa!

Ennen starttia ihan pikkuisen itketti. Uinti meni yllättävän jees, vesi ei ollut kammottavan kylmää eivätkä voimat ihan heti hyytyneet. Saattoi olla jopa parhaita uintiaikojani Terässiassa. Myös vaihto meni nopeasti. Koska uin trikoissa, uikkarissa ja sukat jalassa, tarvitsi laittaa vain silmälasit päähän ja lenkkarit jalkaan.

Pyöräily meni myös aika helpolla ja huomaamatta, mitä nyt ylämäissä tuntui että hapuskaa ei tule tarpeeksi. Enkä viitsinyt sotkea täysiä, ainoastaan riittävän rivakasti. Toisin kuin viime vuonna, renkaissa oli ilmaa, mikä auttoi kummasti! Saattoi muuten tulla ennätysaika tältäkin osuudelta.

Juoksussa kastui varmaan enemmän kuin uinnissa!

Noh juoksu sitten. Siitä vaikenisin mieluummin. Heti alkuun näin Miian toisella kierroksella, ja tarrasin peesiin. Hetkeksi. Henki ei kulkenut yhtään, ja jalat tuntuivat täysin voimattomilta. Tietenkin klassinen Terässika-kaatosade alkoi juuri juoksuosuudella, vettä tuli kuin aisaa. Räkääkin tuli julmetusti ja jouduin siellä niistelemään käteen, yök. Päätin suosiolla kävellä useampaankin otteeseen, minkä takia sitten turasinkin reitillä tosi pitkään.

Kaljapisteelle saapuessani muut meduusat olivat jo valmiita ja kannustamassa.

Ensimmäisten kahden desin aikana alkoi jo itkettää. Ajattele että se on Rainbow-ipaa!, Lotta tsemppasi. En viitsinyt vetää raivolla; olin testannut edellisenä iltana puolikkaan Karhun kerrallaan ja se oli kammottavaa. Join siis suht maltillisesti ajassa 4:40 ja jäin ennätyksestäni parikymmentä sekuntia.

Kisan jälkeen olin kovin iloinen (litralla Karhua tuskin on vaikutusta tähän…), ja vielä iloisempi siitä, että päätin kuitenkin osallistua! Seuraavaksi oli vuorossa saunomista – lauteilla uhottiin perinteiseen tapaan kuinka ensi vuodeksi treenataan – ja palkintojen jako.

Lippiksiä voitti Suomi100-joukkue, mutta he toverihengessä lahjoittivat ne meille. Kiitos!

Me olimme saaneet kunniatehtävän valita kisan seksikkäin mies, joka tällä kertaa oli Sauna-Kekkonen. Itse arvostin suuresti myös koko Tukkijätkien joukkuetta, jolle annoimmekin kunniamaininnan. Emmekä jääneet ilman palkintoja mekään! Olimme yksi ns. ämpärisarjassa, eli parhaista asuista, palkituista joukkueista.

Lopputulemana aikani oli joko paras tai toisiksi paras kaikista neljästä kerrasta, joten turhaan ulisin että olenpa sairas. Pistää tietty miettimään, että kuinka paljon paremmin olisin vetänyt terveenä…ja kuinka paljon paremmin vetäisin jos vaikka opettelisin uimaan…

Kiitos Raisu Lumoukselle, kanssakilpailijoille ja joukkueelleni mahtavista kisoista! Ensi vuonna uudelleen – siihen mennessä treenaan ihan varmasti!

P.S. Lue myös aiemmat rapsat:

2014 eka kerta ja ilman joukkuetta

2015 Teräsmeduusain ensimmäinen julkinen esiintyminen, teemana fitness

2016 toista kertaa jengillä, teema Soldiers of Medusa.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram