Treeniaiheisia unia

Treenaaminen ja urheilu on tärkeä osa elämää, ja ne tulevat usein uniinkin. Mutta mistä kertoo, että nukkuessaan juoksee maratonin kahteen tuntiin tai keksii crossfit-aiheisen musikaalin?

Näin viime yönä unta Vaarojen maratonista, vaikken ole tänä vuonna edes osallistumassa kisaan. Unessa olin Kolilla jättimäisellä mökillä ja yritin kovasti tehdä lähtöä kauppaan hakemaan sipsejä ennen starttia, siinä kuitenkaan onnistumatta. Mökillä myös tsemppasin ja annoin vinkkejä kisaan Crossfit Games -mestari Mat Fraserille, joka oli kylmiltään osallistumassa 320 kilometrin kisaan.

Urheilu tulee usein uniin. Aina ennen isoa lappujuoksua näen unia, joissa sohlaan enkä pääse paikalle tai olen lähdössä ihan vääränlaisissa tamineissa. Nämä ovat varmaankin yleisiä unia, joissa pääsee purkamaan jännitystä edessä olevaa koitosta kohtaan.

Näen usein myös unia, joissa olen hämmästyttävän hyvä jossakin asiassa, jossa oikeasti olen tosi paska. Kuten esimerkiksi painonnosto- tai voimisteluliikkeissä. Olen myös voittanut kultaa sadan metrin sileällä sekä juossut maratonin reiluun kahteen tuntiin. Jos uskoisin että unista voi tulkita jotakin, niin tulkitsisin varmaan että puran öisin suorituspaineitani tällaisiin outoihin ja melko triviaaleihin osaamisuniin.

Parhaita unia ovat kuitenkin seikkaperäiset ja suureelliset juoniunet. Olen mielestäni aika etevä näkemään unia, ja olen aidosti ylpeä mutkikkaista fantasiaunistani.

Yksi kaikkien aikojen top 5 -unistani (kai muillakin on tällaiset listat?) onkin treeniaiheinen: crossfit-musikaali. Kyllä, uneksin kokonaisen musikaalin lauluineen ja koreografioineen päivineen. Musikaalin juoni oli seuraava: miespäähenkilön piti tehdä valmentajiensa, treenikavereidensa ja tyttöystävänsä painostamana päätös siitä, keskittyäkö crossfitiin vai painonnostoon. Avainkohtaus musikaalissa oli “Only oly lifts” -joukkonumero. Nyt kun jälkikäteen mietin musikaalin juonta ja sävelmiä, niissä on selkeästi havaittavissa Grease-vaikutteita.

Millaisia treeniaiheisia unia te näette? Meneekö hyvin vai onko unissa kaikki aina yhtä säätöä?

 

Previous

Syyskuun kuukausikatsaus

Next

Lisääkö vai syökö urheilu hyvinvointiasi? 7 kohdan testi

3 Comments

  1. Leenis

    Sain ison ja kammottavan palovamman ennen ensimmäistä maratoniani. Jouduin siirtämään sen lääkärintodistuksella seuraavaan vuoteen. Näin unta, että kätevästi suihkussa pesin sen palovamman pois, ja pääsin juoksemaan 👌

  2. H.Else

    Voi haluisin edes unessa nähdä että juoksen maratonin 2 tuntiin, olisi kyllä huippuolo aamulla🏃‍♀️🤗 Unet on kyllä parasta, siulla kyllä mahtavia filmejä pyörii🤔

  3. Mandariini

    Kerran näin painajaista, että oli tempauksen 1rm testi ja jostain syystä minun piti tehdä tempausta sellaisella mutkaisella hauiskääntö(?) tangolla 😥 ja kaikki muut ristiinjumppaajat saivat tehdä normaalilla levytangolla.

Vastaa käyttäjälle H.Else Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén