Treenaamisen aloittaminen uudelleen – jälleen kerran

Tiedättekö ne ihmiset jotka lesoilevat sosiaalisessa mediassa kuinka treenaaminen on kiinteä osa heidän elämäänsä? Kuinka työt, huvit, lomat, reissut tai yhtään mikään ei katkaise treeniputkea?

No, minä en ole sellainen ihminen. Harva meistä on.

Kävin viimeksi crossfit-salilla toukokuussa, hieman ennen Karhunkierroksella juoksemaani elämäni ensimmäistä ultramatkaa. Sen jälkeen jäin hieman tuuliajolle treenien suhteen: kävin vähän salilla, juoksin vähän, laiskottelin paljon. Alppireissun jälkeen ja töiden alettua päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja etsiä taas säännöllisen rytmin myös liikkumiseen.

Huomasin, ettei vanhaan rutiiniin palaaminen ollutkaan niin helppoa. Olin nimittäin kadottanut rutiinit. Ensimmäisen salipäivän aamuna pyörin pitkin kämppää ihmettelemässä mitä kaikkea treeneihin pitikään ottaa mukaan. Unohdin palkkarin. Ja urheilusukat. Ja pyöräilyhousut. Onneksi sentään treenikengät olivat jo salilla.

Ensimmäisen kerran jälkeen mieliala oli korkealla (paitsi mitä nyt jouduin liikenneonnettomuuteen). Kropassakin tuntui, että taukoa on tullut. Burpeiden, thrustereiden ja kyykkyjen jälkeen sain taas tuntea missä kaikkialla kehossa on harjoittamista kaipaavia lihaksia.

Yhden salikerran jälkeen ei kannata vielä lesoilla, että treenaamattomuusputki olisi nyt katkaistu. Vie varmasti aikansa, ennen kuin rutiinit taas löytyvät ja treenaamisesta tulee yhtä normaali osa arkea kuin liiallisesta kahvinjuonnista ja netin selaamisesta.

Syksy ja alkuvuosi tuntuvat olevan monelle huonon omantunnon ja toistuvan “pitäisi”-ajattelun aikaa, minulle myös. Yritän kuitenkin muistaa, että treenitauot ovat ok. Kukaan ei tule tuonpuoleisen portilla tivaamaan, että miksi pidit jäätelö- ja bissekesän 2018 etkä käynyt gymillä joka päivä. Tauoissa on vain sellainen vaara, että ne meinaavat helposti jäädä päälle. Takaisin rytmiin pääseminen ottaa oman aikansa, mutta onneksi ei tarvitse välttämättä aloittaa aina ihan nollasta.

Ainakin toivon niin.

 

Previous

Muista aina liikenteessä

Next

Paluu ruotuun – viikkokatsaus 1

2 Comments

  1. Mertsi

    Seuraan mielenkiinnolla sun projektia “palata taas ruotuun”. Itsellä todella vastaava tilanne. Kiitos motivaatiobuustista ❤

    • Lotta

      Mahtavaa jos pystyn omalla kompuroinnillani motivoimaan!

Vastaa käyttäjälle Mertsi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén