Tykkään instan joogahaasteista. Siis teoriatasolla. Käytännössä en.

Ainakaan tähän asti en ole tykännyt.

Joogahaastehan on sellainen, jossa haasteen hostit eli emännöijät kertovat että mitä tuleman pitää, jonkin löyhän teeman sisällä. Sitten he postaavat päivittäin teeman mukaisen kuvan, ja muut tekevät perässä.

Mahtista kivaa, paitsi että ei, koska:

1. En ikinä saa tehtyä haasteita loppuun asti.

2. Minulla on aina suurellisia ideoita, jotka saavat sekä itseni että kuvaajan hermoraunioiksi.

Kulissien takana…

3. Joudun modaamaan kaikkia liikkeitä koska en pysty ja siltikin näytän kuvissa jäykältä kökkäreeltä.

4. En ikinä saa tehtyä haasteita loppuun asti.

5. En ikinä saa tehtyä haasteita loppuun asti.

Mutta! Nyt on kuulkaa koittanut joulun ihme, sillä tein #tipsychristmasyogis – haasteen loppuun asti. Kyllä!

Tosin en ollut tipsy kertaakaan ja kaikki kuvausrekvisiittana olleet juomat menivät toisiin suihin, mutta silti. Kili kili sille!

Koska tämä oli ihan parasta. En ole aikoihin joogannut yhtä paljon kuin haasteen aikana. Sen lisäksi että tein kotona tai joogasalilla 7 eri asanaa lämmittelyineen kävin samaisen viikon aikana myös kolme kertaa ilmajoogassa ja kerran hot joogassa. Kummasti helpotti, about kaikkeen!

Ja seuraava haaste on jo käynnissä, nimittäin #naileditasanas2 – mee instaan kattoo josko se onnistuu!! Tilihän on @fitnessfuhrer.