Yhteistyössä Nuts House.
Ensimmäiset kaksi kuukautta säännöllistä juoksutreeniä takana. Miltä on tuntunut, mitä olen oppinut ja mihin tässä ollaankaan menossa?
Olen solahtanut uudenlaiseen treenirutiiniin todella sujuvasti. Viikkoa on pitänyt vähän suunnitella etukäteen, jotta aika ja paikka kaikille lenkeille ja oheisharjoitteille on löytynyt, mutta treenimäärät ovat mielestäni järkevät ja mahdollistavat kyllä onneksi muunkin elämän.
Kroppa on myös ottanut uudenlaiset treenit ja lisääntyneen juoksumäärän yllättävänkin hyvin vastaan, ja pienet kireydet on hoidettu kehonhuollolla ja hierojan pöydällä. Ilokseni ohjelmassa on paljon muutakin treeniä kuin juoksemista, esimerkiksi viikon pitkät 2-3 tunnin harjoitukset ja osa muistakin pk-treeneistä voi tehdä vaikkapa pyöräillen – tähän mahdollisuuteen olen tarttunut ilolla paitsi siitä syystä että näin säästetään jalkoja myös siksi, että fillarointi on yksi parhaista asioista joita ihminen voi vaatteet päällä tehdä.
Että on ollut kivaa käydä tekemässä pitkiä pyörälenkkejä! Tosin naaman painaumista kävi ilmi että ns. nopeat lasit olisivat paikallaan.
Ei sillä että kaikki olisi sujunut auvoisasti. On tässä toki ollut oppimistakin. Minun on aina vaikea muistaa suhteuttaa treeni muuhun elämään, ja stressipalloviikolla oli pakko skipata melkein koko viikon harjoitukset ja vain keskittyä palautumiseen, kuten tässä postauksessa kirjoitinkin. Tähtäin on kuitenkin omassa hyvässä suorituksessa elokuussa Pyhällä, eli aikaa on ja tauot tekevät vain hyvää, toisin kuin liian ryppyotsainen treenaaminen.
Joku siellä saattaa miettiä, miksi osallistua juoksuvalmennukseen kun nettihän on ilmaisia ohjelmia pullollaan, ja jokainen jumppalehti ja joka toinen bloginpitäjä niitä kovin mielellään tarjoilee.
Treenitaukoviikolla fiilistelin tulevaa juoksukesää sovittelemalla uusia vermeitä. Sain La Sportivalta mahtavan vaatepaketin, kertoilen kamoista lisää tuonnempana!
Kaksi (tai oikeastaan neljä) sanaa: ulkoinen vastuuvelvollisuus ja ryhmän tuki. Ensimmäisellä on jännä psykologinen vaikutus. Voisihan sitä itsekseenkin treenailla menemään, mutta kun joku toinen kertoo mitä tehdään ja miksi, tulee jumpat ja vedot tehtyä paljon säntillisemmin kuin että saisi itse päättää, hotsittaako tänään tehdä 45 minuutin kiihtyvä vauhtikestävyysharjoitus vai ei. (Ja tässä vaiheessa muistuttaisin että aina ohjelmaa valitessa kannattaa selvittää kuka ja millä osaamisella, metodilla ja kytköksillä ohjelmaa tarjoaa, siitä olen kirjoittanut täällä.) Ja jälkimmäinen syy, sosiaalisuus, on sekin todella tärkeä: vaikka pääosin treenaaminen onkin yksinäistä hommaa, saa treeniporukasta tukea yhtä kaikki. Olen pommittanut valmentajia keskusteluryhmässämme toistuvasti ja saanut paljon iloa myös muiden treenaajien pohdinnoista.
Monen tunnin kestävyystreenien hyvä puoli on se, että voi pysähtyä vaikkapa munkkikahville.
Kaksi kuukautta on varsin lyhyt aika, eikä tässä missään nimessä valmiita vielä olla. Mutta liikkeelle on lähdetty, fiilis on mainio, kroppa toimii ja treenaaminen tuntuu hyvältä. Sitä enempää ei voikaan kai tässä vaiheessa toivoa!
Lue myös:
Tilannekatsaus 1: Kohti ihan oikeaa juoksijuutta
Minustako tavoitteellinen (polku)juoksija?
Enemmän peruskestävyyttä, kiitos
//NUTS House tarjoaa minulle treenit ja osallistumisen Pyhän Tunturimaratonille.
Teemu
Treenasit aiemmin PSE:n ohjelmia mukaillen. Onko niistä mitään elementtejä mukana vai mennäänkö nyt PK-treenit edellä? Vieläkö tuohon juoksutreenin oheen on saanut sijoitettua Crossfit-treenejä vai onko CF tauolla?
Tsemppiä harjoituksiin! Kovalla pohjakunnolla saa kyllä kahdessa kuukaudessa johdonmukaisella treenillä ihmeitä aikaan.
Lotta
Kiitos tsempeistä! Nyt menen pk edellä, mutta yritän tehdä vähän voimaa viikoittaisten kuntopiirien yhteydessä. Treeniohjelmassa on lankkuja ja yhden jalan kyykkyjä jne., ja teen mavea tai kyykkyä tms. siihen päälle, että edes vähän pysyisi voimatasot yllä.
Nyt alkaa onneksi mäkivetokausi, niin saa itselle tuttua intervallitreeniä mukaan ohjelmaan 😀