Yhteistyössä Nuts House
Ensimmäiset neljä viikkoa polkujuoksuvalmennusta ovat nyt takana. Mitä olen oppinut itsestäni juoksijana tässä ajassa?
Olen solahtanut uuteen treenirytmiin suht helposti. Aloitin valmennuksessa samana päivänä kun vaihdoin työpaikkaa, joten koko arki meni tavallaan uusiksi. Toisaalta samanaikainen muutos antoi mahdollisuuden tehdä elämän rytmistä ja logistiikasta juuri itselle sopivan. Nykyinen työkuorma ja duunipaikka ylipäänsä tukevat liikkumista (ilmainen sali, joka viikko saa käyttää kaksi tuntia työaikaa liikkumiseen), joten systemaattinen treenaaminen on ollut myös puitteiden kannalta helpompaa kuin ennen.
Sen verran poikkesin treenistä että kävin kyykkäämässä duunipaikan salilla ohjelman lihaskuntotreenien ohessa.
Treenissä vahva fokus on ollut peruskuntopohjan kasvattamisessa, minkä lisäksi on tehty lihaskuntoa ja -huoltoa sekä vauhtikestävyyttä. NUTS Housen ohjelmassa yksi kantavista ideoista on se, että treenaaminen pitää sovittaa muuhun elämään. Harva meistä pystyy oikeasti noudattamaan treeniohjelmaa pilkulleen viikosta toiseen, joten on tärkeää että ohjelma jättää myös liikkumavaraa sille, että työt, perhe ja muu elämä ajavat välillä harjoittelun ohi tai että kukaan ei ole aina täydessä vedossa. Siksi on hyvä, että treenejä voi siirrellä päittäin tarpeen ja fiiliksen mukaan tai muuten soveltaa omaan tilanteeseen sopivaksi.
Itsekin olen treenannut välillä aloittelijoiden enkä edistyneempien maratonohjelmalla, jos intensiteetti on tuntunut liialta päivän fiilikseen verrattuna. Hyvä esimerkki oli eilinen testijuoksu: edistyneempien ohjelmassa se olisi tehty kymmenen kilometrin juoksuna, vähemmän edistyneiden ohjelmassa vitosena. Viitonen tuntui itselleni paremmalta vaihtoehdolta, etenkin kun jalat olivat hirveässä tönkössä viikon aiemmista treeneistä: vielä päivää ennen testijuoksua parahdin aina kun nousin ylös, kun reidet ja pakarat olivat niin kipeät.
Suomen kevättalvi tarjoili tällä viikolla parastaan: loskaa oli nilkkoihin asti.
Olen vielä niin alussa juoksijanurallani, että uusia oivalluksia omasta juoksijuudestani tulee koko ajan. Peruskestävyystekeminen alkaa olla entistä paremmin hyppysissä, ja on ollut hauska huomata että alan hiljalleen myös nauttia sen tekemisestä enkä suhtaudu siihen enää ikävänä velvollisuutena. On myös mielenkiintoista nähdä, ovatko vanhat olettamukset kyvyistäni juoksijana (eli siis että pystyn juoksemaan pitkääkin matkaa mutta en missään nimessä vauhdikkaasti) totta vai vain harjoittelemattoman minän vääriä arvauksia.
//NUTS House tarjoaa minulle treenit ja osallistumisen Pyhän Tunturimaratonille.
Lue myös:
Minustako tavoitteellinen (polku)juoksija?
Enemmän peruskestävyyttä, kiitos
1 Pingback