Eilen kävelin kotiin Hietalahden rantaa, enkä muista milloin olisin viimeksi ollut niin onnellinen. Sellaista sattuu, kun tanssii kolme tuntia putkeen tanssia, jota ei osaa ollenkaan.

Päädyin Azembora-tanssikoululle, koska kävimme Miian kanssa testaamassa Afro Party -tuntia. Jotenkin minut saatiin ylipuhuttua kizomba-tunnille, jolla tietysti kaikki muut osallistujat olivat tanssineet aiemmin.

Wikipedian mukaan kizomba on sensuelli paritanssi, jota tanssitaan paljon kiinteässä otteessa parin liikkuessa “kuin yhtenä”. Tanssissa on paljon yhtäläisyyksiä sembaan. Temput eivät kuulu perinteiseen kizombaan, eikä tanssissa ole mitään seksuaalista vaikka tanssitaankin parin lähellä.

Aluksi olin aivan pihalla, mutta kummasti tunnin aikana oppi. Niin paljon, että hämmästyin itsekin. Pystyin suoriutumaan annetusta koreografiasta aika hienosti – mitä nyt lanteet eivät paniikista johtuen liikkuneet ja sellaista, mutta kuitenkin.

Seuraavaksi seurasi kakkostason tunti. Sen ajattelin olevan ehdottomasti liikaa, mutta ennen tunnin alkua tanssin yhden kappaleen Pekan kanssa (kiitti kun siedit minua!). En osannut hittojakaan, mutta se oli niin hienoa, että melkein aloin itkemään. Ja jäin.

No kakkostason tunti oli hulluna vaikeampi, mutta sujui sekin. Nauroin koko ajan, joten aivan sama, että askeleet menivät ihan miten sattuu!

Vaikeinta askeleiden oppimisen lisäksi oli vietäväksi heittäytyminen. Kaikki sanoivat koko ajan, että minun ei tarvitse muistaa, saati tietää, minne olisimme menossa. Se kun on miehen tehtävä.

Kun osaa perusaskeleet, voi vain seurata sinne, minne mies vie. Kontrollista luopuminen ja liikkeen seuraaminen ei lähtenyt ihan luonnostaan, mutta voin kuvitella miten viehättävää ja vapauttavaa on, kun siihen pystyy. Huomasin myös, että tanssin sujuvuudessa oli valtava ero silloin kun mies osasi viedä, verrattuna siihen, kun ei osannut.



Just näin onnellinen olin tuntien jälkeen!

Suosittelen todella kokeilemaan! En ihan tosiaan muista, milloin viimeksi minulla olisi ollut ns. treenatessa yhtä hauskaa. Vielä tämän viikon pääset Azemboran tunneille ilmaiseksi kokeilemaan. Mene! Tunneille ei tarvitse omaa paria, ja osalla niistä tanssitaan soolona.

Osallistuin ilmaisille näytetunneille.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram