Nyt on kuuma. Merellä olisi vilpoisampaa, mutta mitäs jos ei ole venettä?

Ei kuule haittaa! Nyt pääsee merelle tuulettumaan soutuveneellä vaikka olisi päässyt käymään tällainen tilanne:

Kaupunkisoutuveneellä nimittäin. Kaupunkiveneet ovat venevuokraamo Skipperin yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa lanseeraama palvelu.

Kaupunkisoutuveneen saa käyttöönsä maksamalla kausimaksun 20 euroa ja sen jälkeen varaamalla vapaana olevan veneen palvelusta.

Kaupunkisoutuveneet ovat Terhi 440 -mallisia veneitä, eli erittäin tukevia. Kokemattomampikin uskaltaa lähteä niillä vesille. Meidän souturetkellämme minä soudin yhteen suuntaan ja lapsi toiseen, ja varsin helposti soudeltava vene oli. Liivit kuuluvat pakettiin, joten ei tarvi niistäkään stressata.

Kaupunkisoutuveneen käyttöaika on kerralla kaksi tuntia. Hienoinen ongelma on se, että kaupunkiveneitä ei voi varata etukäteen – samalla tavalla kuin ei kaupunkipyöriäkään – joten paikan päälle joutuu lähtemään vähän arvuutellen, että ehtiikö joku toinen varata veneen nenän edestä. Tosin kaupunkisoutuveneitä tuntuu olevan aika kivasti vapaana, sillä perusteella mitä olen seuraillut.

Kaupunkisoutuveneet sijaitsevat Espoossa Tapiolassa, Haukilahdessa, Keilalahdessa ja Matinkylässä, kaksi venettä kussakin paikassa. Metrollahan pääsee nykyään aika näpsäkästi.

kaupunkisoutuvene

Me oltiin Keilalahden laguunissa, jossa sielläkin on siis käytettävissä kaksi kaupunkisoutuvenettä. Pikkuisen hankala sieltä oli lähteä kaikkien suppilautojen keskeltä, ja koska vesi on tosi alhaalla, oli lähellä laguunia melkoista matalikkoa.

Tuulen takia (ja siksi että varasimme veneen jo vartin matkan päästä ettemme jäisi ilman!) emme lähteneet kovinkaan kauas, mutta kävimme rantautumassa pienessä saaressa Keilarannan edustalla.

kaupunkisoutuveneet

Kaksi tuntia oli ihan mukava laina-aika, mutta olisi se voinut pidempikin olla. Vähän siinä meinasi kiistaa tulla siitä, että kuka saa soutaa! (Lähinnä siis siksi että olisin ahneena halunnut soutaa koko ajan itse mutta piti nyt lapsillekin antaa välillä vuoro!)

Pienestä varaamisen kuumottavuudesta huolimatta kaupunkisoutuvene on varsin kiva idea jonka soisi yleistyvän muuallekin.

kaupunkivene

Käy ihmeessä kokeilemassa, soutaminen on mukavaa ja tulee siinä treeniäkin! Eniten saat soutelusta irti, kun katsot etukäteen minne meinaat soutaa ja rantautua – tai sitten jäät vaan lillumaan selälle ottamaan aurinkoa! Täältä pääset varaamaan kaupunkisoutuveneen.