Eli ajatuksia sanan ei maagisesta vaikutuksesta ja tuottavuusajatusten taltuttamisesta.
Hesarissa oli tänään juttu (tai siis netissä juttu oli eilen, me vanhan liiton paperislehden tilaajat saimme lukea jutun vasta tänään) psykologi ja crossfittaaja Riikka Pasasesta, joka peräänkuulutti tervettä itsekkyyttä.
Aihe on itselleni tärkeä. Terve itsekkyys on jotakin mitä olen yrittänyt opetella vuosien varrella, tosin siinä usein epäonnistuen.
Itselleni tärkein työkalu on ollut oppia sanomaan ei. Huijarisyndroomasta kärsivänä ja huolehtimiseen taipuvaisena työmyyränä olen ollut ihan liian usein se, joka tekee asiat muiden puolesta, ottaa vielä yhden projektin vaikka ajatuskin lisähommista itkettää ja mennyt kaiken maailman kissanristiäisiin koska en kehtaa peruakaan. Viimeistään parin vuoden takaisen burnoutin myötä sain huomata, että maailma pyörii oikein rattoisasti ilman minunkin panostani, ja olen yrittänyt olla tuntematta huonoa omatuntoa siitä, että olen kieltäytynyt välillä ihan hauskoistakin puuhista koska olen halunnut priorisoida itseni.
Oleellista on myös olla arvottamatta kaikkea tekemistä hyödyllisyyden ja tuottavuuden kautta. Olen yrittänyt muistaa, että asioilla voi olla myös itseisarvo, että jokaista työltä jäävää tyhjää rakosta päivästä ei tarvitse täyttää toisilla töillä, luottamustehtävillä, urheilulla tai vaikka bloggaamisella. Että välillä voi vain olla tekemättä mitään hyödyllistä – tosin yritän saada tätä iskostettua mieleeni ajattelemalla että ei-tuottava tekeminen on itsessäänkin hyödyllistä, oli kyseessä sitten palauttava köllöttely tai sarjojen katselu miehen kanssa.
On hyvä olla vähän itsekäs. Jos ei halua vaipua kyynisyyteen ja ajatella maailmaa välinpitämättömänä pallona jossa kaikki ovat kaikkia vastaan, voi ainakin miettiä että muiden, olivatpa nämä kuinka hyväntahtoisia hyvänsä, on vaikea tietää mitä toisen päässä liikkuu. Jos ei koskaan vedä rajoja, tee mitä huvittaa ja elä ainakin hetkittäin arvojensa mukaan, huomaa ehkä jonain päivänä olevansa vain katkera koko maailmalle ja omalle elämälleen. Ja katkeruus, se ei imartele ketään.
// Itsekkyyttä ja ulinaa Instagramissa: @lottapumpui //
Dar
Itselleni on tullut samalainen kokemus työstä, johon panostin paljon aikaa ja voimavaroja. Priorisoin valitettavasti yli liikunnan ja ihmissuhteiden… ja sitten sain potkut, koska olin nuorin ja viimeisimpänä taloon tullut ja sattuneesta syystä taloustilanne johti yt neuvotteluihin..
Oli jotenkin surullista ja myöhemmin lohduttavaa huomata, miten maailma pyörii edelleen samalla tavalla ilmankin minua. Töissä ei ole mitenkään korvaamaton, vaikka kuinka itselle tulisi sellainen olo tai pomo vaatisi. Ehkä näin jälkikäteen tämä on tuntunut hyvältä läksyltä. Opin pistämään asiat perspektiiviin, vaikka kuinka tunnollisuus muuta vaatisi.
Itselleni olen jotenkin myös kokenut Maaret Kallion kirjat lohdulliseksi luettavaksi. Hyvä on riittävän hyvä .
En tiiä oletko
Lotta
Se, että ei olekaan korvaamaton, on tosi hyvä ja vapauttava havainto, mutta vaatii yleensä sen että ensin pitää luulla jotain ihan muuta!