Terikset työelämässä

Teristen rahaviikko jatkuu! Ja koska emme harmiksemme ole mitään onnekkaita koroillaeläjiä, raha ja työ liittyvät kiinteästi yhteen. Tänään siis keskustelemme työelämän aiheuttamista fiiliksistä. Tuliko meistä muurareita, taksikuskeja tai suutareita? Täyttyivätkö urahaaveet? Kuuluuko ammatillinen kunnianhimo modernin naisen rooliin? Tietääkö kenenkään mummo, mitä ihmettä me edes teemme työksemme?

Selvennyksen vuoksi: Nina on juuri palannut äitiyslomalta takaisin projektijohtajaksi viestintätoimistoon. Lotta työskentelee asiakkuuspäällikkönä sisältömarkkinointitoimistossa. Miia tekee freelancerina töitä kustannusalalla, valmentaa crossfit-salilla ja on pian myös kirjailija. Sofia tekee viestintäalan freelance-töitä, opettaa tanssia ja on kirjoittanut kirjan.

Lotta: Aloitetaan vaikka siitä, että oliko teillä pienenä haaveammatteja. Musta piti tulla kukkakaupan täti, sitten opettaja, sitten valastutkija ja sitten kirjailija.

Nina: Musta keramiikkataiteilija, näin dreijausdokkarin.

Lotta: Näit kuitenkin elokuvan Ghost – näkymätön rakkaus ja rakastuit Patrick Swayzeen. (Koska keskustelu käytiin verkossa, tässä vaiheessa liitettiin mukaan gif elokuvan dreijauskohtauksesta). Tunnetteko muuten ketään josta olisi tullut se mistä ne pienenä haaveili?

Miia: Lapsuuden toiveammatti oli arkeologi tai paleontologi tai kirjailija. Nykyään haluaisin edelleen olla kahta ensin mainittua, mut viimeisin on kuitenkin lähinnä toteutumista. Hienosti taas.

Sofia: OLEN JO HEREILLÄ. (Tähän väliin Lotalta vittuilua siitä että toiset nousevat aikaisin ja maksavat veroja.) Halusin tanssinopettajaksi ja kirjailijaksi ja toimittajaksi, hahahaha.

Lotta: Onko se just sellaista kuin kuvittelit sen olevan?

Sofia: En varmaan osannut kuvitella siitä mitään.

Lotta: Sitä ehkä kuvitteli, että jos on vaikka valastutkija, niin sitten vain leikkii niiden valaiden kanssa eikä esim. tee apurahahakemuksia ja täytä matkalaskuja. Josta tulikin mieleeni että tänään pitää tehdä matkalaskut ja kuitit.

Lotta: Oikeasti olen vain kateellinen teille freelancereille.

Sofia: No sulla on säännöllisesti rahulia ja terveydenhuolto. Ja teoriassa myös loma.

Lotta: Totta. Teoriassa. Ja enkä edes tiedä kuinka monta pitämätöntä ylityötuntia, varmaan jossain sadan ja kahdensadan välillä.

Sofia: Sitä oon kans paljon kelannut, että jos olisin normitöissä, niin lasten treenaaminen olis ihan mahdotonta.

Miia: Mä en ole sitten vuoden 2007 ollut yli kahta viikkoa sillä lailla lomalla, että en olis tehnyt sinä aikana mitään töitä, että en nyt tiedä siitä vapaa-ajasta. Työyhteisöä kyllä välillä kaipaa, mut nythän mä teen näitä valkkuhommia, niin siinä tulee sentään sitä.

 Lotta: Vakkariduuni pitää kyllä myös valikoida sillä tavalla että on vapautta, että voi pitää lomaa ja vapaita jos on jotain muuta. Siinä mielessä kyllä itseä onnistanut. Tai siis en ehtinyt lomaa pitää tänä kesänä mut oon hyvin saanut vapaita, jos on ollut tarvis.

Miia: Se on kyllä parasta, ettei ole tilivelvollinen (työ-)ajankäytöstä kellekään. Ja sit varmaan sekin, että mua jotenkin rassaa hirveesti työnhaussa semmoinen ihme teeskentely. Oon siis ratkaissut asian olemalla hakematta töitä. Kun kyllä välillä vähän ihmeissään katsoo sitä vaatimuslistaa mitä työpaikkailmoituksissa on. Ja palkkana joku banaani. Ei kiitti.

Lotta: Niinpä. Joku junior nönnönnöö assistant ja vaatimuslistalla kaikki esimiestyöstä 10 vuoden kokemukseen ja taloushallintaan.

Miia: Pahinta on silti semmoset työt, että oot työnantajalle jatkuvasti tilivelvollinen ja sit odotetaan, että teet duunia illalla tai viikonloppuna ja vastailet puhelimeen tai meiliin lomilla tms. Ja kellokortti!

Lotta: Jep. Jos ei oo mitään akuuttia, mä en todellakaan lue maileja tai tsekkaa muitakaan hommia kun oon vapaalla. Mulla on kollegoja, joilla tulee mailit äänimerkin kanssa kännykän ruudulle 24/7, en kyllä itse pystyisi siihen, kuolisin varmaan stressiin. Lyön koneen kiinni töiden jälkeen ja painun jumpalle. Välillä mietin millaista oli työelämässä joskus 70- tai 80-luvulla. Kuinka iisii se oli, tavallaan. Ei paljo faksailtu työasioita himasta, saatana.

Miia: Jep. Muutenki toi about 1960–90-luvun työelämä kuulostaa joltain satumaalta nykyään.

Lotta: Kävit jossain normiduunissa ja oli varaa ostaa asunto keskustasta.

Miia: Toisaalta ajatuksena se, että olis jossain samalla työnantajalla koko työuran kökkimässä 11 kk vuodessa 8–16 ja sit 1 kk lomalla on kyllä semmonen, että ranteet auki ennemmin 😀

Lotta: 20 vuoden palveluksesta saa kakkukahvit ja kultakellon.

Miia: Mun äiti sai ainakin mitalin, sit joskus jonkun jostain helvetin käävästä tehdyn kellon ja ruman Oiva Toikan lasipulun. Kiitti hei. (Huomautuksena aiemmin keskustelussa kerrottu tieto: Miian nyt jo eläköitynyt äiti ei koskaan työurallaan joutunut hakemaan töitä, vaan uusiin työpaikkoihin pyydettiin suoraan entisestä. Että semmoistakin on joskus ollut! Ja vielä kääpäkello tuli!)

Lotta: KÄÄPÄKELLON. “Mietittiin tossa työporukan kesken että mikä kuvastaisi parhaiten sinun työpanostasi tässä yhteisössä. Päädyttiin sitten kääpäkelloon.” Sit kun meillä on oma firma, ostan teille kaikille kunniakkaan työuran päätteeksi kääpäkellot.

 (Huom. Teräsmeduusat Oy:stä on puhuttu jo pitkään. Toimiala laaja ja vielä tuntematon.)

    

Miia: Mites noi sukupolviset jutut? Kun monissa perheissähän työt “periytyy” eli juristien ja lääkärien lapset alkaa juristeiksi ja lääkäreiksi. Eikä duunarien mukulat mene yliopistoon.

Lotta: Mun vanhemmat on ihan tavan duunareita. Että siinä mielessä tässä on menty elämässä eteenpäin. Tosin (nyt jo edesmennyt) isoäitini aina moitti, että menee korkeakoulutus hukkaan, jos ei lääkäriksi tai juristiksi rupea.

Miia: Meillä isän puolella sukua ollaan vähän koulutetumpia, äidin puolella melkein kaikki duunarihommissa. Itse kyllä tiesin aika pienestä asti, ettei musta ole mihinkään käytännön kädenhommiin, en koskaan edes harkinnut ammatillista koulutusta.

Sofia: Meillä on sekavasti kaikkea talkkarista upseeriin. Mun äiti oli kelloseppä. Pappia musta voimallisesti toivottiin. Ja tulikin melkein.

Miia: Mun tädin mies muuten kysyi kerran, että aionko mennä oikeisiin töihin joskus. EN TIETENKÄÄN HEI HALOO. Leikkityöt best.

Nina: Mun vanhemmat on duunareita ja mäkin olin vähän aikaa. Kunnes kyllästyin ja hain opiskelemaan. Vähän mä näin jälkikäteen toivoisin, että ne olis pushannu mut väkisin kunnon lukioon ja yliopistoon kun kerran olin higge.

Lotta: Olispa koulussa tiennyt millaisia kaikkia ammatteja tänä päivänä tulee olemaan. Että tulisi olemaan sellainen mystillinen internet, jossa voisi tienata laittamalla sinne hauskoja kuvia koiranpennustaan. Tai että vois jonkun energiajuomabrändin rahoilla kiertää skeittaamassa ympäri maailmaa.

Miia: Joo. Meille yläasteella ainakin painotettiin, miten kannattaa mennä amiksen paperilinjalle ja siitä suoraan Kaukaan tehtaalle töihin. Ei paljon tiedetty somefeimistä.

Lotta: Vedetään tämä yhteen kysymysten klassikolla: mikä sinusta tulee isona?

Miia: En tiedä mutta toivottavasti jotain, mitä on mahdollista tehdä palmun alta. Mulla oli muuten tosi kauan vähän huono omatunto siitä, etten ole kauhean kunnianhimoinen. Ei mulla ole mitään urallisia suuruushaaveita ollut ikinä (toim huom. jos ei lasketa sitä, että aioin Indiana Jonesiksi) ja oikeastaan vasta nyt oon todennut, että sekin on ihan ok. Ymmärtääkseni tää on ainutkertainen ajelu tässä karusellissa, en mä halua viettää siitä suurinta osaa tekemällä 60-tuntista työviikkoa jossain kämäsessä toimistossa.

 Nina: Mä olen enempi go with the flow -tyyppinen henkilöhahmo näissä työasioissa. Mulle on tärkeämpää, että nyt on kivaa kuin että viiden vuoden päästä tienais tuplat tai olis joku megalomaaninen titteli.

 Lotta: Jep. Mä en tiedä yhtään mitä sitä isona tekisi. Että onko se ainoa vaihtoehto hankkia aina haastavampi duuni ja sit kuolla johonkin stressin aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Ehkä sitä keksii itselleen jonkun jutun, jossa on vapautta, paljon rahua ja mahdollisuus olla palmun alla koiranpentujen kanssa.

 (Seuraa keskustelua siitä, mitä kaikkea kukin haluaisi vielä opiskella. Puhe ajautuu tieteen tekemiseen.)

Miia: CERN on mun unelmien työpaikka. Mutta kun ei riitä päässä holtti!

Lotta: Rakennetaan oma CERN. Kiihdytellään omia hiukkasia!

Miia: Siis kuinka vaikeaa se voi muka olla! Hiukkanen vaan putkeen ja öö, sit sitä jotenkin siellä kiihdytellään. Luulisin.

Lotta: Jotain magneetteja siihen vissiin tarvittiin. Ja sit yhtäkkiä onkin antimateriaa saatavilla. Mitä mahdollisuuksia!

Miia: No todella! Antimateria vaikuttaa tosi käyttikseltä kamalta kyllä. Sit voitaisiin olla supervillains.

(Sofiaa ei tavoitettu antaman loppukaneettia, onnekas peeveli on taas jossakin merillä rilluttelemassa, kun muut painavat niska limassa.)

Previous

Vatsalihasten erkauma, osa 2: Satu vastaa

Next

Töistä, jaksamisesta ja sairaalafantasioista

4 Comments

  1. Ai Miiakin on Lappeenrannasta 🙂 Tuo amiksen kautta suoraan Kaukaalle oli kyllä omassakin nuoruudessa varsin kuultu lause. Tosin diplomi-insinöörin poikana ohjaus oli toki enemmän korkeakouluun ja sitten Kaukaalle… Ei kyllä omasta ala- ja yläasteen luokasta joista vähintään puolella oli jompi kumpi tai molemmat vanhemmista Kaukaalla töissä tainnut enää kukaan jäädä tehtaalle.

    • Lotta

      Kaukaan tehdasta ja Parocia kyllä aktiivisesti tarjottiin pojille, tytöille sitä ei ikinä mielestäni tarjottu vaihtoehdoksi (jos ei siivoojaksi sinne halunnut)… Mäkin haaveilin tehdasurasta, mutta Chymoksella 😀

      • Miia

        Meidän opolla Lyseon yläasteella oli siinä mielessä tasa-arvoiset näkemykset, että myös tytöille suositeltiin vahvasti amiksen paperilinjaa ja paperimiehen (sic) uraa 😀 Ei sinne kyllä lopulta tainnut juuri kukaan mennä. Mutta joo, Lappeenrannasta minäkin tosiaan.

  2. Mä en ota kauhean vakavasti työpaikkailmoitusten vaatimuslistoja. Jos nyt osa täyttyy niin sit voi hakea. Siis jos työ innostaa. Jos ei innosta niin sitten ei kannata hakea vaikka hanskais koko listan pakkopaitaan puettuna tynnyrissä, joka on juuri upotettu Niagaraan.

    Tämmöset postaukset on muuten parhaita, paitsi tulee harmistus kun ei itse pääse kälättämään 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén