Tekemisestä ja tekemättömyydestä

Joitakin asioita arvostaa vasta, kun niitä ei ole. Kuten treenaamista.

Olosuhteista johtuen olen treenannut viimeisten parin viikon aikana vähemmän kuin miesmuistiin. Käynyt juoksemassa muutaman pidemmän lenkin, rykäissyt pari nopeampaa lenkkiä, kävellyt yksin ja koiran kanssa. En ole käynyt salilla, enkä edes ajanut työmatkoja fillarilla, kun käsi ei vielä kärsi ottaa painoa vastaan. Omalla mittarillani ollut siis käytännössä tekemättä mitään.

Tämän suhteellisen treenaamattomuuden aikana olen hoksannut, että treenaaminen on minulle paljon muutakin kuin fyysistä toimintaa, joka tasapainottaa ja auttaa töiden tekemisestä uupunutta mieltä. Treeni myös, outoa kyllä, tasapainottaa ajankäyttöäni.

Kun ei ole treenejä joihin ehtiä, ei ole mitään kunnollista (tai siis “oikeaa”) syytä olla tekemättä pitkää päivää, tai tekemättä viimeisiä kursseja alta pois kun lopulta pääsee kotiin. Kun on treenit, tulee oikeasti suljettua kone suht säälliseen aikaan ja häippäistyä toimistolta. Jos normaalisti lähden salille viimeistään viideltä, olen jäänyt lyhentämään ikuisuuden pitkää to do -listaa vielä tunniksi pariksi. Kun kotimatka ei sujukaan fillarin selässä, on helppo jatkaa vielä naputtelua kännykältä.

Niinhän sitä sanotaan, että asioita ei osaa arvostaa ennen kuin niitä ei enää ole. Tämä pieni treeni-downshiftaus on tehnyt oikeastaan lopulta oikein hyvää. Paitsi että kroppa on palautunut, alan taas arvostaa sitä, kuinka hyvää treenaaminen elämälleni ja korvieni välille tekee. Ja kuinka paljon oikeasti pidänkään siitä. Nyt vain täytyy katkaista tämä treenaamattomuus, ennen kuin se venyy liian pitkäksi ja mukavuudenhalu kasvaa niin suureksi, ettei liikkumaan lähtemisen ajatus enää maistukaan yhtä makoisalta.

Ja on tällä treenaamattomuudella ollut muitakin, vähän outoja vaikutuksia. Kun nyt olen mennyt bussilla töihin, olen taas tutustunut laukkujen ja aikuisvaatteiden ihmeellisen maailmaan. Olen pukeutunut aamulla, kammannut tukan. Ostin ensimmäistä kertaa ehkä viiteen vuoteen meikkivoidetta enkä vain sävyttävää päivävoidetta. Eli ehkä en olekaan oikeasti läävämuija, vaan jumppa ja fyysiset aktiviteetit estävät minun salonkikelpoisuuteni?

 

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Hot jooga oksettaa

Next

Nyt tulee ruumiita!

2 Comments

  1. Sup

    Hei samat havainnot! Itsellä on joku keuhkotauti, mikä tekee sen että jo bussipysäkille kävely aiheuttaa hengenahdistuksen. Mutta totta tosiaan: aamulla voi hiukka meikata koska töissä ei tartte mennä suihkuun ja voi pukeutua kivoihin vaatteisiin mitä ei ikinä tule vieneeksi työpaikan pukukaappiin.

    • Lotta

      Mä sain oikein ihailua töissä, että ollaanpas sitä hienona, kun laitoin ihan nahkaiset kengät enkä lenkkareita 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén