Teinityttö näyttää navan, kansa kauhistuu

”Lihavia nuoria näkee entistä enemmän. Tuntuu siltä, että joissain alakulttuureissa lihavuudesta on tullut hyväksyttyä. Kesällä kaupungilla näkee lyhyitä toppeja, joiden alta tursuaa iso vatsa. Sitä ei enää ihmetellä lainkaan.”


Päivän Hesarissa oli alkuun varsin järkevänoloinen, professori Aila Rissasen haastatteluun perustuva juttu keskivartalolihavuuden vaaroista. Haastateltu tutkija korostaa jutussa maltillista painonpudotusta ja tyrmää ihmedieetit. Ihan asiallista asiaa, onhan sisäelinrasva merkittävä terveysriski.

Mutta sitten lähtee käsistä: Artikkelin alussa tutkija kertoo keskivartalolihavuuden olevan erityisesti aikuisväestön ongelma. Mainitseepa vielä senkin, että miehillä on naisia suurempi taipumus kerätä keskivartaloon haitallista sisäelinrasvaa. Tähän täysin luontevana jatkona professori päättää kuitenkin hiukan sheimata teinityttöjen pukeutumista (ks. lainaus yllä). Siis mitähän aktuaalista vittua?

Onko keskivartalolihavuudesta puhuttaessa siis erityisen tärkeää muistaa kauhistella, että nuoret tytöt pukeutuvat miten haluavat, jopa – kauhistus sentään – napapaitoihin? (Tutkija ei lainauksessa suoraan sano, että kyse on tytöistä, mutta paljonkohan olette teinipojilla nähneet lyhyitä toppeja?) Erityisesti huvittaa raivostuttaa se, että maahamme on levinnyt ilmeisesti kokonainen anarkistinen alakulttuuri, jossa lihavankin sopii pukeutua täysin sopimattomasti napapaitaan ja jossa ei ollenkaan tajuta, että moiset vaatteet on tarkoitettu ihan muille ihmisille ja keskivartalolihavan naisen on syytä kääriytyä peittävään kaapuun. Sen sijaan ilmeisesti se varsin yleinen näky, jossa keski-ikäiset miehet paljaine mahoineen häpeämättömästi valtaavat kesäiset terassit ja muut julkiset paikat, ei ilmeisesti ole maininnan arvoinen alakulttuuri tai muutenkaan erityisen huolestuttava ilmiö. Siis jumalauta nyt!

Artikkelissa heitto tyttöjen pukeutumisesta on tietysti vain yksittäinen, vaikkakin nähdäkseni hämmästyttävän asiaton kommentti, joten en pui sitä tässä sen enempää. Sen sijaan aion hieman ihmetellä, millaisen uhan teini-ikäiset tytöt tuntuvat jatkuvasti muodostavan yhteiskuntajärjestykselle. Sen lisäksi, että tytöt suvaitsevat esitellä liian suuria mahojaan, he aiheuttavat epäjärjestystä ja hygieniaongelmia uimahalleissa, yrittävät tunkeutua lentokoneisiin leggingseissä, käyttävät liian lyhyitä alaosia, kehtaavat vilautella nilkkojaan ja muutenkin uhmata vaatetuksellaan ilmasto-oloja ja vielä kehtaavat kuluttaa rahaa tähän kaikkeen.

Naisvartaloon kohdistuu valtavasti normitusta. Itse jo aikuisikään ehtineenä ja enemmän tai vähemmän “terveellisen kehon” arbitraariset mitat täyttävänä saan sitä osakseni huomattavasti vähemmän kuin teinit, lihavat tai – kauhistus sentään – lihavat teinit. Yhtä kaikki risoo tämmöinen polisointi, josta tuskin on mitään hyötyä sen enempää kansanterveydelle kuin katukuvallekaan.*

Teräsmeduusojen eräänä johtoajatuksena ihmistenvälinen solidaarisuus. Emme itse ole enää teinejä, mutta kasvamassa on uusi polvi meduusanpoikasia. Toivoisimme, että teineiksi ehtiessään heidän, kuten muidenkaan ihmisten, ei tarvitsisi lukea maan suurimmasta päivälehdestä nuorten naisten ulkonäköön tai pukeutumiseen liittyvää arvostelua, naiskehon normitusta ja avointa paheksuntaa kehoista, jotka eivät täytä tietynlaisia ulkonäkökriteerejä. Toivoisimme, että nykyiset ja tulevat teinitytöt rohkenisivat olla omia itsejään, uskaltaisivat kokeilla rajojaan, pukeutuisivat just miten huvittaa ja muistaisivat että “Tehän ootte jo oikein, kun te ootte vaan just noin”.

Näihin kuviin ja näihin säveliin:

*Koska itse viimeksi muutit käytöstäsi sen takia, että joku kävi vähän haukkumassa sinua? Luuletko, että haukkumalla saa aikaan pysyvän muutoksen? Voiko koiraakaan kouluttaa lyömällä?

Kuvat peräisin Teristen omista nuoruusalbumeista.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Viikon artikkelivinkki: Mt. Everest, PTSD ja elämänhallinta

Next

Lasten ulkovaatteiden pukemisesta

2 Comments

  1. Mervi

    Kiitos tästä bloggauksesta, tärkeää aihetta käsittelee. Käsittämätön kommentti professorilta, mutta kertoo siitä kuinka tiukassa istuvat käsitykset siitä, miltä naisen/tytön kuuluu näyttää. Kehopositiivisuusliikkeellä on selvästi tilauksensa.

    • Miia

      Kiitos kommentista! Meinas todella mennä aamukahvit väärään kurkkuun, kun luin proffan lausahduksen 🙁 Paljon on työsarkaa vielä epäilyttävillä “alakulttuureilla”, mutta onneksi muutosta on jo ilmassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén