Tärppejä Karhunkierrokselle

Valmistaudu mutta älä liikaa, muista hätävara-Snickers, valitse rintaliivit ja oluet oikein sekä muut tärppini NUTS Karhunkierroksen 55 kilometrin kisaan.

Olen vähän kateellisena katsellut ihmisten valmistautumista Karhunkierroksen polkuiloitteluihin. Tuntuu että siellä ovat ihan kaikki paitsi minä. Itse keskityn nyt alkukesästä juoksukunnon kohottamiseen ja työntekoon ja tähtään siihen, että olen parhaimmillani sitten elokuussa Pyhällä. Mutta yhtä kaikki harmittaa että en ole paikalla.

Sain eräältä lukijalta sähköpostia, että olisi kiva saada joitakin tärppejä Karhunkierroksen 55 kilometrin kisaan. Ja mikäpä siinä! Tässä siis vinkkejä kisasta selviytymiseen teille, jotka olette mukana ensisijaisesti ylittämässä itseänne ja kokeilemassa rajojanne. Jos on ajatuksissa pärjätä ja tehdä joku huippuaika, haette tärppinne varmasti jostakin vakavasti otettavasta lähteestä.

Viime vuoden valmistautumistunnelmia löytyy tästä postauksesta, kisaraportti täältä.

Valmistaudu mutta älä liikaa.

Tsekkaa että kaikki tarvittava on mukana, mutta älä hössötä. Hullu venkslaaminen ja panikoiminen viimeisenä iltana ei auta enää mitään. Ota yksi bisse, käy saunassa ja rentoudu. (Ja nämä vinkit ihmiseltä joka on aivan ylikireä normaalitilassaankin.) Muista myös valkata majoituspaikkaan valmiiksi jokin ihana olut, jota voi metsässä sitten ajatella synkkinä hetkinä. Itse usein valitsen kauppareissulta pari paikallista pienpanimo-olutta sekä yhden hauskasti nimetyn, teemaan sopivan bissen (tunturikisaan sopii esimerkiksi Run to the Pils). Valmistautumisiltana kannattaa luottaa tuttuihin klassikoihin.

Ota tarpeeksi evästä ja pakkaa hätävara-Snickers.

Evästä pitää olla tarpeeksi. Jos yleensä jo muutaman tunnin lenkillä geelit alkavat ällöttää, kannattaa ottaa jotakin kiinteää mukaan. Luo aikataulu syömiselle (esim. puolen tunnin välein energianami, ja puolentoista tunnin välein geeli/pähkinöitä) ja pidä siitä kiinni. Ja kaikkein tärkeintä on muistaa jokin herkku, joka on varattu siihen tilanteeseen kun kaikki voimat ovat menneet ja istut mättäällä itkemässä. Sillä hätävara-Snickers toimii kuin sateenvarjo: jos se on mukana, sitä ei tarvita.

Valitse varmat varusteet.

Valkkaa kengät, sukat, rintaliivit ja muut tamineet, jotka taatusti ovat mukavat päällä koko matkan ajan. Jos juokset shortseissa, muista laittaa sellaiset joissa sisäreidet eivät hankaudu yhteen (kuikelot juoksijat eivät tällaisista mitään ymmärrä, mutta reitevät tyypit kyllä tietävät mistä puhun). Sama mukavuussääntö koskee sykevyötä, juomareppua ja päähinettä.

Leikkaa kynnet ja raspaa varpaat.

Tämä lienee aika ilmeinen vinkki, mutta on itseltäni välillä unohtunut kaikessa tohotuksessa. Lyhyiden varpaankynsien lisäksi voi olla viisasta jalkaraspilla vähän ottaa etenkin ukkovarpaista kovettumia pois. Olen pitkillä matkoilla laittanut myös vaseliinia jalkoihin erään kaverin suosituksesta, mutta en tiedä onko siitä ollut jotakin apua.

Älä lähde liian lujaa.

Tämä on toiseksi tärkein vinkkini viisvitoselle. Alku on todella nopeaa ja ihanaa neulasbaanaa, joten tekee taatusti mieli päästellä. Muista kuitenkin, kuinka paljon kilometrejä on vielä edessä. Anna muiden mennä täysiä ohi, vaikka se harmittaakin. Selkiä alkaa tulla vastaan viimeistään ylämäissä.

Ja se tärkein: pidä hauskaa.

Jos ei ole ihan pakko päästä jonkun tietyn aikatavoitteen alle, suosittelen pitämään hauskaa. Siis jos 55 kilometrin juokseminen tunturissa voi olla hauskaa jollakin tavalla. Älä ota kisaa liian vakavasti! Lyöttäydy sinulle sopivaa vauhtia pitävään letkaan, juttele ihmisten kanssa, pysähdy ottamaan pari kuvaa, se ei kokonaisaikaasi heilauta mihinkään suuntaan. Jos alkaa vituttaa, kysy itseltäsi mistä se johtuu: onko tullut syötyä liian vähän, onko tahti liian kova? Nämä vinkit ovat monen juoksijan mielestä varmasti kauhistus, mutta ryppyotsaiset älkööt vaivautuko.

Itse juoksin viime vuonna hirvittävän vähäisellä harjoittelulla (keskimääräinen lenkkini oli reilusti alle 10 km ja juoksin kaksi yli 15 kilometrin lenkkiä) selvisin maaliin hyvissä voimissa juuri hauskanpitämisen periaatteella. Matkaa tehdessäni kysyin itseltäni monta kertaa: onko sinulla kivaa? Jos vastaus oli ei, piti tehdä muutoksia. Se on taktiikka, jolla ei voiteta mestaruuksia ja polkukansan ihailua, mutta sen avulla voi ylittää itsensä.

+ 1: Itkeminen on ok.

Monelle KK55 on ensimmäinen ultramatka. Niin se oli  minullekin. On ihan normaalia vähän tirauttaa kyyneliä sen jälkeen. Olet sen ansainnut. Ja sen oluen.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Miten selvitä kun on ihan saamarin väsynyt?

Next

Paljon melua toosasta

2 Comments

  1. Piia

    Kiitos Lotta! Hyvin tiivistetty. Itseäni jännittää eniten tuo energiapuoli mut siihen sain hyvät vinkit nyt. Ei ole omassakaan harjoittelussa tullut kaikkea suunniteltua tehtyä (esim mäkitreeniä rätais tulla kerran tehtyä) mut uskon kyllä että asenne ja hyvä perusharjoittelu vie maaliin asti.
    Ja itku tulee aina maalikaaren alituksen jälkeen 🙂

Vastaa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén