Kuopio Tanssii ja Soi, ensimmäinen päivä. Junailin tänään pääkallopaikalle lasten kanssa, olimme Kuopiossa 12.30. Tuntia myöhemmin olin tanssivermeissä pokkaamassa Musiikkikeskuksen mediakornerista festaripassia ja moikkaamassa tuttuja. Sitten säntäsin NMKY:lle salsan perusteiden tunnille. Ollakseni siellä puoli tuntia etuajassa. Salissa tanssittiin, luulin olevani myöhässä, stormasin sisään eksyneenä ja tajusin kysyä, onko tunti alussa vai lopussa. Lopussa. Jaha jaha ja pukkariin.

Pukkarissa laadin tarkempaa aikataulua tuleville päiville. Haluaisin olla aika monessa paikassa yhtä aikaa. Lisäksi aikataulupaineita asettavat lastenvahteina toimivien vanhempieni menot (whaaaat, eikö ne voikaan olla vahdissa 24/7) ja se, että käytössäni olevalla autolla on tällä hetkellä kaksi muutakin tarvitsijaa. Ja lauantaina vietetään äitini synttäreitä. Koska asiat haluavat tapahtua samaan aikaan.


Ranses Charonin salsatunti oli mahtis. Lähdettiin perusasioista ja ilman kikkailuja saatiin nätti ja toimiva koreo tunnin päätteeksi aikaiseksi. Tsekkaa video Kuopio Tanssii ja Soin instasta, jota muuten osittain päivitän omani lisäksi tämän tanssiviikon aikana.

Porukoiden pihalla heitin päivän joogaposen pikaisesti. Täydellinen camouflage-asu!


No, ajattelin oikeastaan kirjoittaa tästä päivästä illan jälkeen. Olen suuntaamassa ysiksi Kaupunginteatterille katsomaan hollantilaisen Nederlands Dans Theater 2:n nykytanssiesitystä. Ryhmä koostuu 16:sta nuoresta, klassisen koulutuksen saaneesta tanssijasta, jotka on valittu ryhmään kehittymään kolmen vuoden ajaksi. 


Halusin kuitenkin heti avautua. Olen pakannut matkalaukullisen treenivaatteita, yhden koltun synttäreitä ja muita edustustilanteita varten. Aamulla pakkasin, tunnustan. Mutta näitä tanssiesityksiä varten mulla on yhdet reikäiset farkut ja kaksi t-paitaa. Lapsi kakkasi juuri niille farkuille. Voi ilon päevä! Kuopion smart casual -kauppiaat, lähettäkää vaatteita! 

***

First couple hours in Kuopio Dance Festival have been hectic and I have no normal person clothes to wear for the performances. Espesially as my daughter just shat on my jeans. 

–>