Myöhään illalla treenaaminen vie yöunet ja heittää koko viikon palautumisen sekaisin. Parasta olisi treenata itselle sopivaan aikaan mutta aina harrastusten ajoitukselle ei voi mitään.
Avainsana: uni Page 1 of 2
Uskon, että ihmisellä on kahdet eri aivot: ne jotka päivisin suorittavat normaaleja asioita normaalin ihmisen tavoin ja yöaivot, jotka vetävät sekavaa ralliaan silloin kun pitäisi oikeasti nukkua.
Treenaaminen ja urheilu on tärkeä osa elämää, ja ne tulevat usein uniinkin. Mutta mistä kertoo, että nukkuessaan juoksee maratonin kahteen tuntiin tai keksii crossfit-aiheisen musikaalin?
Mitä kuuluu nyt, kohta kaksi vuotta työuupumuksen jälkeen? Miten burnoutista parannutaan? Miltä tuntuu palata töihin työuupumuksen jälkeen? Ja muuttuuko mikään sairausloman jälkeen, itsessä tai työmaailmassa?
Olen ollut tosi rasittunut. Haluaisin joogaretriitille toipumaan ja relaamaan. Mutta en voi lähteä.
Ai miksi? No minäpä kerron.
Millaista on nukkua vartalotyynyn kanssa? Saako sille antaa nimen? Ja onko uhka parisuhteelle, jos yöt läpeensä halaileekin miehensä sijaan tyynynpötkälettä?
Päiväunet. Tai varsinkin päikkärit. PÄIKKÄRIT. Yyh. Inhoan jo koko sanaa.
En kerta kaikkiaan tajua ihmisiä, joiden mielestä päiväunet ovat ihana asia. Ne ovat kamala asia. KAMALA!
Olen useasti ennenkin avautunut siitä, millaista on elää “väärän” kronotyypin kanssa – eli siis olla iltavirkku.
Voimakkaan iltavirkkuuden lisäksi minussa on sellainen kätevä ominaisuus, että tarvitsen unta noin yhdeksän tuntia yössä. Nämä ominaisuudet toimivat tosi hyvin yhteiskunnassa, jossa aamuvirkkuuta pidetään ainoana oikeana tapana elää.
Tässä osassa palataan reilun vuoden takaisiin tunnelmiin, kun lopulta ymmärsin etteivät unettomuus, pakokauhu ja toivottomuus olleetkaan vain merkkejä minun huonoudestani.
Kaikkeen tottuu, myös siihen että ei meinaa enää jaksaa. Burnaripäiväkirjojen toisessa osassa kartoitetaan matkaa kohti uupumusta.