Tag: retki

Melontavaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajamailla sijaitseva Etelä-Konneveden kansallipuisto on pieni mutta kaunis kohde, joka sopii erityisesti vesillä liikkujille.

Päiväretkellä Karkalin luonnonpuistossa

Kävimme mökkireissun yhteydessä retkellä Karkalin luonnonpuistossa.

Karkalin luonnonpuisto sijaitsee Lohjalla, ja on melkoisen pieni. Perille kannattaa mennä autolla, sillä julkiset jättävät kahdeksan kilometrin päähän.

Vähän haastavampi päiväretki: Urtmäen luolat

Ajattelimme, että juhannuslauantain ohjelmaksi sopisi jokin kevyt päiväreippailu.

Google maps näytti lähistöllä sijaitsevan kiinnostavan kohteen: Urtmäen luolat. Oletin, että kyseessä on helppo kävelyreitti ja jänskää luolastoa. Noooh…

Päiväretki Porkkalanniemeen

Lähellä, mutta silti niin kaukana. Kirkkonummen Porkkalanniemi on hieno ja helppo päiväretkikohde, jonne hurauttaa tunnissa Helsingistä.

Saturnus, Mars, Venus, tähtien kimallus

Tiedätkö Pajamäen aurinkokuntamallin? Itse tiesin sen vuosia, mutta en jotenkin muistanut.

Vaikka lenkkimaastoni yhä yltävät Pajamäkeen, en ole koskaan käynyt katsomassa aurinkokuntamallia tarkoituksella. Randomin planeetan olen bongannut silloin tällöin.

Suunnittelin usein, että kävisin koko sisäaurinkokunnan mallin läpi, mutta vei ehkä kymmenen vuotta ennen kuin sain aikaiseksi.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén