Yhteistyössä Engelberg-Titlis
Olen aina suhtautunut hieman epäileväisesti sähköpyöräilyyn: moottorin avulla fillaroiminen tuntuu vähän huijaamiselta! Mutta kuten poterossa ei ole ateisteja, ei ole myöskään sähköpyöräskeptikkoja sveitsiläisen rotkon pohjalla.
Siinä missä monille kevään varmimmat merkit ovat koirankakkaraivo tai allergiaoireet, minä tiedän talven taittuneen kun en lakkaa haaveilemasta uusista polkypyöristä. Nimenomaan monikossa.
Varhaista. Pilkkopimeää. Maassa vaaksan verran märkää pöpperölunta ja lisää tulee vaakasuunnassa. Miksi tällaisissakin tilanteissa pyörä on kaikkein paras kulkupeli?
Arkielämässä on kaksi faktaa: töissä on käytävä, ja omalla autolla tai julkisilla meneminen on tuskallista. Tätä on paljon pyydetty, joten: miten sujuu matkustaminen omin voimin vuoden ympäri, mitkä ovat parhaat varusteet työmatkapyöräilyyn ja miten selviää jatkuvasta hikisyydestä?
Muutama päivä sitten saimme taas lukea, kuinka autoilija on tahallaan ohittanut pyöräilijäporukan niin läheltä, että useampi fillaristi kaatui ja joutui sairaalaan. Auto ei tietenkään pysähtynyt vaan kaasutti pois. Somessa kiertää taajaan kuvia, joiden teksteissä ammattikuskit fantasioivat pyöräilijöiden kaatamisesta.
Autoilijat, mikä helvetti teitä riivaa? Saatteko oikeasti kiksejä siitä, että pahimmassa tapauksessa vammautatte tai tapatte kanssaihmisiäsi?*
Eilen vedin mukkelismakkelis fillarilla. Taas.
Vihdoin koittaa Lapin-reissun postausten viimeinen osa: päivä jolloin paikallinen renessanssimies otti asiakseen väsyttää stadilaiset perinpohjaisesti.
“Olisit voinut myös lähteä mukavalle lomalle”, virkkoivat joukkuetoverit.
Vedin pyörällä mukkelismakkelis ja jouduin sairauslomalle. Mutta tästäkin opittiin jotain.
Powered by WordPress & Theme by Anders Norén