Tag: elämä Page 3 of 12

Kun pyytää niin saa*

Omasta elämästä tulee aika paljon helpompaa kun kehtaa pyytää.

Miksi treenaan?

Kuuntelin päivänä muutamana Perho & Pääskysaari -podcastin liikuntajaksoa, jossa keskusteltiin erilaisista syistä liikkumiselle ja urheilulle. Jäin jakson kuunneltuani pohtimaan mitkä motivaattorit ovat oman tuusaamiseni taustalla tällä hetkellä.

Terveestä itsekkyydestä

Eli ajatuksia sanan ei maagisesta vaikutuksesta ja tuottavuusajatusten taltuttamisesta.

Sitruunavedestä ja vaikuttajan vastuusta

Tällä viikolla somessa on kohkattu sitruunavedestä. Tai ei oikeastaan varsinaisesti sitruunavedestä itsestään vaan siitä, millainen vastuu somevaikuttajalla on sen keksittyjen terveysvaikutusten promoamisessa.

Valintojen maailma

Yhteistyössä Nosht ja Weekendbee

Välillä tuntuu, että maailmassa on liikaa valinnanvaraa. Asioita, menetelmiä ja vaihtoehtoja on niin valtavasti, että valinnasta on tullut kaikkea muuta kuin yksinkertaista.

Että sellainen vuosi

2019: vuosi jolloin sain potkut, juoksin paljon, voimailin hieman ja opin jotakin minkä ajattelin olevan minulle mahdotonta.

Sananen hummailusta

Vietimme perjantaina Sofian yllätyssynttäreitä. Kävimme bissellä, panimokierroksella ja oluttastingissa, sekä sen jälkeen syömässä ja bissellä. Ei siis mikään all out -ilta, mutta seuraavana päivänä tuntui siltä että niin pahan olon ansaitsisi vain jos on juonut yhteen pekkaan lekallisen Jägermeisteria.

Avoin kirje pyörästäni valon varastaneelle

Hei sinä, joka veit pyörästäni liudan osia taloyhtiön kellarissa! Koska en tiedä kuka olet, halusin näin avoimella kirjeellä tavoittaa sinut antaakseni neuvoja kähveltämiesi tavaroiden käyttöön.

Mikä minusta tulee isona?

Mitä haluan tehdä työkseni? Voiko sipsien maisteleminen tai koiranpentujen leikittäminen olla ihmisen työ? Ja onko mahdollista tyydyttää kunnianhimonsa ja pysyä samalla järjissään?

Parit jotka treenaavat yhdessä pysyvät yhdessä?

Olen varmaankin vanhemmiten muuttunut sentimentaaliseksi, kun tiedostan erilaisten vuosipäivien olemassaolon. En edelleenkään ymmärrä ihmisiä jotka siirappisesti juhlivat erilaisia vuosi- tai pahimmassa tapauksessa puolivuosi- tai kuukausipäiviään, mutta omassa elämässäni merkkipäivän muistaminen lasketaan jo lällyilykategoriaan.

Tapasin mieheni ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten, ja siitä lähtien on ollut vain jotenkin selvää että jatketaan samaan suuntaan. Uskon, että samanlaisella suhtautumisella urheiluun ja liikkumiseen on ollut iso merkitys siinä, kuinka toimivaa arki on.

Page 3 of 12

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén