Tag: äitiys

Tältä tuntuu perustaa uusperhe

Huomautus 24.10. Olen kirjoittanut koko alla olevan tekstin torstaina 17.10. Tilanteemme ehti muuttua sen jälkeen, mutta julkaisen tämän kuitenkin tällaisenaan, mitään muuttamatta, vaikka nuo lopputekstin pelot ehtivätkin keikahtaa toiseen suuntaan. Kerron muuttuneesta tilanteesta kun voin, olkoot tämä nyt esimerkkinä siitä, että elämää ei voi kontrolloida.

Olen muodostamassa uusperhettä. Se on yllättävän latautunut aihe.

Tuntuu, että melkein kaikilla on uusperheistä jokin mielipide, yleensä negatiivinen sellainen. Sen sijaan törmää tosi vähän keskusteluun siitä, miltä uusperheen muodostaminen oikeastaan tuntuu.

Joten minäpä kerron.

Ei se äitienpäivä jota odotin

Äitienpäivä ei ole minulle helppo päivä. Ei ole oikeastaan koskaan ollut. Tämänvuotinen ahdisti erityisesti, sillä nyt oli taas pari uutta menetystä surtavaksi, eikä tämä ollut kuin vasta toinen äitienpäivä äitini kuoleman jälkeen.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén