Vielä kuvapainotteinen paluu parin viikon taakse Suunto Summitiin ja Ylläkselle.

Paluu on aina kummallinen juttu. Kun palaa luonnosta kaupunkiin. Kun palaa seikkailun kuplasta kotiin ja arkeen. Kun palaa myöhemmin muistelemaan seikkailuja jotka tuntuvat yhtä aikaa läheisiltä ja kaukaisilta. Suunto Summitista on muutama viikko aikaa, ja vaikka tavallaan tuntuu että siitä on jo ikuisuus, samalla tuntuu että jokin pieni osa itsestä jäi pitämään lystiä Ylläkselle.

Fatbikeajelulla. Postauksen kaikki kuvat on ottanut Philipp Reiter.

Suunto Summit on Suunnon järjestämä tapahtuma, jonne saapuu ihmisiä ympäri maailmaa. Tämän vuoden Summitiin pääsi hakemusten perusteella seitsemäntoista osallistujaa viidestätoista maasta. Porukassa mukana oleminen jännitti, sillä mukana oli muun muassa swimrunin maailmanmestari Ruotsista, ultrajuoksijoita Yhdysvalloista ja Filippiineiltä sekä kiipeilijöitä, melojia, triathlonisteja ja seikkailijoita ympäri maailmaa. Ja minä, harrastelijaurheilija Helsingistä.

Ensimmäisenä päivänä kävimme tutustumassa Suunnon tehtaaseen Vantaalla.

Huomasin kuitenkin pian, että olemme loppujen lopuksi aika samanlaisia. Toisilla vain ehkä on vähän enemmän mitaleita kuin toisilla. Pidin ensimmäisenä päivänä Suunnon pääkonttorilla pienen puheen siitä, millaista on olla epätodennäköinen urheilija, ja moni osallistujista kertoi samaistuneensa siihen, kaikista hienoista saavutuksistaan huolimatta.

Kertomassa omasta epätodennäköisestä urheilu-urastani muille Summitin osallistujille ja Suunnon työntekijöille.
Ylläksellä. Kolmeen päivään mahtui niin liukulumikenkäilyä, maastohiihtoa kuin fatbikella ajelua.

Varsinaiset urheilut tapahtuivat Ylläksellä, jonne matkasimme synkeältä pääkaupunkiseudulta rattoisasti yöjunalla. Vaikka Ylläksellä olikin kaunista ja kaikki aktiviteetit olivat mahtavia, oli parasta silti viettää aikaa ihmisten kanssa: vaihtaa ajatuksia, kertoilla kokemuksia, ideoida uusia seikkailuita yhdessä.

Liukulumikenkäilemässä. Oli mahtavaa hommaa, etenkin mäkien kiipeäminen ja alas laskeminen.
Maja ja minä tutkailemassa päivän hiihtoreittiä.
Summitin paras päivä oli 30 kilometrin hiihtoretki, johon tehtiin vielä lisälenkki Kukastunturia ylös ja alas.

Pelkäsin etukäteen, että en pärjää kovakuntoisten oikeiden urheilijoiden kyydissä, mutta suoriuduin oikein hyvin ja mikä tärkeämpää, sain valtavasti kannustusta. Kun kaaduin liukulumikengillä ojaan ja toinen suksi jäi elegantisti kuuseen kiinni, riensivät kaikki heti auttamaan. Ja kun arastelin hiihtolenkillä laduttoman Kukastunturin kiipeämistä ja laskemista, sain lempeää painostusta jonka myötä sain taas tuta että osaamisella ei ole niinkään väliä, vaan sillä että menee ja yrittää. Välillä ehkä on nutullaan, mutta kun lopulta pitkän päivän jälkeen hyppää saunasta avantoon, on todellinen voittaja vaikkei mitaleita ole itse koskaan saanut.

Majapaikkamme Ylläksellä oli Lodge 67 ̊N Äkäslompolon kylässä. Tänne on pakko päästä uudelleen, lodgen henkilökunta oli ihanaa.
Avantohommissa. Täytyy nostaa hattua niille osallistujille, jotka olivat ensimmäistä kertaa talven kanssa tekemisissä ja täysin pelotta luurasivat tuntureilla ja avannossa.

Paluu lumen ja uusien ystävien keskeltä harmaaseen Helsinkiin tuntui rajulta. En tainnut olla ainoa, joka vähän herkistyi reissumme päättyessä ja hyvästejä Steissillä jättäessämme. En useinkaan vaivu sentimentaalisuuteen, mutta näitä kuvia katsellessa olen ihan aidosti lämmöllä muistellut kaikkia hauskoja hetkiä reissumme varrelta.

Max Romey teki ulkona reissun päällä aivan huikeita maalauksia. Niitä löytyy Instagramista tililtä @trailboundsketches.
Mahtavaa jengiä!

Osallistuin Suunto Summitiin Suunnon kutsumana ja veloituksetta.
Kuvat: Philipp Reiter

// Lisää Summit-tunnelmia Instagramissa: @lottapumpui //

RSS
Facebook
Facebook
Instagram