Tällä viikolla somessa on kohkattu sitruunavedestä. Tai ei oikeastaan varsinaisesti sitruunavedestä itsestään vaan siitä, millainen vastuu somevaikuttajalla on sen keksittyjen terveysvaikutusten promoamisessa.

Jos keissi on vielä tuntematon, kannattaa tsekata tämä Aivosumutorven ansiokas kirjoitus.

Sinänsä on ihan sama, jos ihminen tykönään uskoo sitruunaveden, homeopatian tai verkostomarkkinointituotteiden ihmeitätekeviin vaikutuksiin, mutta ihan eri asia on, kaupataanko asioita totuutena kymmenilletuhansille seuraajille. Sitruunavesigatessa ei sinänsä ole mitään uutta, sillä höpöjä puhutaan koko ajan, mutta erikoista tässä oli se, että sekä vaikuttaja että erään iltapäivälehden toimittaja uhriutuivat asiallisesta kritiikistä sen sijaan että olisivat ruvenneet avoimeen keskusteluun ja korjanneet väittämiään. Vaikuttaja poisti sitruunavesipostauksensa, mutta ei sen takia että se sisälsi väärää tietoa, vaan siksi että koki että häntä kiusataan.

Minusta on hirmuisen hienoa, että somessa vaaditaan entistä enemmän lähdeviitteitä ja muutakin kuin mutuun perustuvaa todistelua asioiden toimivuudesta. On huippua, että asiaa paremmin tuntevat ovat valmiita käyttämään vapaa-aikaansa oikomalla somessa leviäviä vääriä käsityksiä, vaikka usein vastapuoli ei välttämättä olekaan valmis dialogiin.

On ajan henki olla valveutunut, ja osin myös tästä syystä yritän nykyään itse olla antamatta minkäänlaisia vinkkejä, ohjeita tai neuvoja oikein minkään asian suhteen. On imartelevaa, että joku kysyy treenivinkkejä tai mitä kannattaisi syödä, mutta maailmassa on näihin asioihin oikeitakin asiantuntijoita. Myönnän, että olen aikoinaan itsekin väittänyt höpöjä kun en ole paremmin tiennyt tai olen innostunut jostakin jutusta selvittämättä sen tieteellistä todenperäisyyttä tarkemmin. En usko että kukaan pahantahtoisuuttaan väittää höpöjä, mutta innostus, kaupalliset kytkökset tai perehtymättömyys eivät saisi olla selitys sille, miksi höpöjä väitetään. Ja ainakin pitäisi olla valmis oppimaan uutta ja muuttamaan näkemystään uusien todisteiden ilmetessä. Minä lupaan olla, joten huomauttakaa ihmeessä jos alan väittää pöljiä mistä aiheesta hyvänsä!

Lue myös Teräsmeduusat-kollektiivin klassikkopostaukset aiheesta:
Usko bloggaajaa, bloggaaja tietää
Kaljalife – miksi sä et valitsisi sun unelmia?

// Ei minkään sortin neuvoja Instagramissa: @lottapumpui