Ajattelin aina, että seikkaileminen on minua etevämpien ja kokeneempien yksinoikeus. Sitten muutin ajattelutapaani ja huomasin, että saan aivan itse päättää, mikä on seikkailua ja mikä ei.

Olen aina ollut nojatuoliseikkailija. Olen lukenut, katsonut ja kuunnellut tarinoita seikkailijoista merillä, vuorilla ja avaruudessa pienestä pitäen. Samalla olen miettinyt, että seikkaileminen on jotakin mihin kaltaisillani ihmisillä ei tule koskaan olemaan pääsyä. Että se on kuin jokin rikkaiden klubi, jonne pääsemiseksi on synnyttävä oikeaan sukuun, aloitettava varhain tai vähintäänkin onnistuttava kerryttämään jonkinlaista mystistä pääomaa jollaisesta me tavalliset pulliaiset emme osaa edes uneksiakaan.

Opettelemassa jäätikkötaitoja Chamonix’ssa. Voi kristus että pelotti. 

Mutta viimeisten vuosien aikana olen yrittänyt suhtautua seikkailuihin uudella tavalla. Seikkailuthan ovat lopulta kiinni seikkailijasta ja tämän perspektiivistä! Jos jokin retki tuntuu minusta seikkailulta, se on ihan ehta seikkailu. Ehkä Veikka Gustafssonille Chamonix’n klassisen Cosmique-reitin kiipeäminen on yhtä jännittävää ja vaarallista kuin ajomatka kotoa Prismaan, mutta minulle kyseessä oli merkittävä saavutus, hirmuinen itsensä ylittäminen ja melkoinen seikkailu vaikka mukana kokenut opas ja opettaja olikin. Tai jos on kolunnut kaikki maailman kolkat ja napajäätiköt, ei muutaman päivän melontavaellus Repovedellä varmaankaan tunnu kummoiselta saavutukselta. Mutta jos ei ole koskaan melonut muutamaa kilometriä pidempää matkaa eikä nukkunut yötään riippumatossa, on retki taatusti laskettavissa seikkailuksi.

Melomassa Repovedellä. Ennen reissua pelkäsin kuollakseni että kaadan kajakin, mutta vesillä huomasin huolen olevan jokseenkin turhaa. 

Tällä ajattelutavan muutoksella on ollut iso merkitys sille, miten suhtaudun omiin puuhiini. En enää vähättele omia tekemisiäni vaan ajattelen, että kaikki ansioituneetkin seikkailijat ovat aloittaneet pienistä jutuista ja yksin minä saan päättää mikä on minulle seikkailua. Sillä ei ole mitään absoluuttista seikkailijuuden mittatikkua, jota vasten jonkin suorituksen merkittävyys arvioitaisiin. Hyvin sen tiivistää vuorikiipeilylegenda Reinhold Messner eräässä National Geographicin haastattelussa:

Adventure has to do with private, personal experiences.

Lisäksi kun huomaa seikkailun olevan meidän kaikkien omaisuutta, uskaltaa rohkeammin tarttua tilaisuuksiin. Jos minä uskalsin lähteä kiipeilykurssille ja selvisin itkemättä ja skagailematta jäätiköllä ja kiviseinämillä, niin selviät sinäkin! Jos hotsittaa juosta pitkää matkaa tai pakata makuupussi kajakkiin, tee se!

Joten: demokratisoidaan seikkailu! Ei nosteta framille ainoastaan niitä jotka hyppäävät stratosfääristä tai huiputtavat kaikki maailman vaikeimmat vuoret ennätysajassa. Ei sivuuteta niitä, joiden seikkailut ovat kenties vaatimattomampia mutta henkilökohtaiseen elämään nähden mahdottoman huikeita. Ei marginalisoida ketään sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai minkään muun seikan takia. Tarjotaan mahdollisuuksia ja elämyksiä kaikille, ei pelkästään niille jotka ovat jo seikkailunatsansa ansainneet.

Lamppulenkki pimeässä Keskuspuistossa: seikkailu sekin.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram