Tasan kaksi vuotta sitten en koskaan ollut ollut purjeveneessä. Olin ihan pönttö: säikähdin ihan kun veneessä ei ollut laitoja – täältähän tippuu veteen! Nyt pari vuotta myöhemmin olen aika monen asian suhteen vieläkin pönttö, mutta kaikenlaista sitä on opittu.
Olen ohjannut purjevenettä avomerellä. Olen ohjannut purjevenettä satamaan ja sieltä pois. Olen ohjannut purjevenettä ruorilla, ja olen ohjannut sitä peräsimellä. Olen ohjannut purjevenettä sateessa, paisteessa, päivällä ja keskellä yötä.
(Tarkalleen ottaen en vieläkään tiedä, onko ohjaamiselle jokin oikeampi sana. Haluaisin käyttää termiä “ajaa”, mutta se se ei ole.)
Ensimmäisillä kerroilla kaiken oppiminen tuntui mahdottomalta. Jo kaikki nimitykset, miten niitä ikinä voisi muistaa! Olen edelleen sekaisin köysistä ja purjeista ja toljotan ihmeissäni vähän hikisenä ja vaivaantuneena, että mitäs nyt.
Mutta osaan nimityksiä kolmella kielellä, jotkut jopa kaikilla niistä. Saatan muistaa mikä köysi menee mihinkin, ja missä järjestyksessä asiat tehdään. Osaan jopa lukea merikarttaa, ihan pikkiriikkisen.
Mutta kaikkein ylpein olen siitä, että aina välillä näen purjeista mitä niille pitää tehdä. Sekä varsinkin siitä olen ylpeä ja ihmeissäni, että osaan ohjata monen metrin pituista asiaa merellä, ja vieläpä saan sen kulkemaan sinne minne haluan!
Ja asia, mitä kuulen eniten ollessani veneessä, ei suinkaan ole mitä sinä oikein turaat urpo (kuten pelkäsin) vaan voi että kun sinä hymyilet koko ajan.
Niin hymyilenkin.
P.S. Kiitos erityisesti Tuomo, Kari ja Georges tähänastisista! Kyllä minusta vielä kunnon purjehtija saadaan!
Vastaa