Ensin piti olla pyöreät pakarat ja näkyvät vatsalihakset, nyt pullea lompakko ja sijoitussuunnitelma. Säästämisestä on tullut muoti-ilmiö eikä se ole yksinomaan positiivinen asia.

En väitä että säästämisessä ja sijoittamisessa olisi mitään pahaa, päin vastoin. On hyvä välillä vähän miettiä omaa rahanmenoaan ja ehkä tehdä korjausliikkeitä jos kaikki massit katoavat teille tiettömille ilman tietoisia valintoja. Uskon, että jokaisella olisi hyvä olla sen verran sukanvarressa että ei ihan mieron tielle joudu jos tulee bänät, yllättävä iso meno tai vaikka työnantaja joka unohtaa vähän maksaa palkkoja (omien opiskeluvuosieni vitsaus, muuten!)

Rahaan vain liittyy sellainen ikävä juttu, että siitä on oikeastaan mahdoton puhua ilman että asenteet, valta-asetelmat ja ennakko-odotukset värittävät puhetta. Meinasin aluksi kirjoittaa äskeiseen kappaleeseen että jokaisella pitäisi olla sukanvarressa sen verran, mikä paljastaa hyvin automaattisen mutta väärän oletukseni siitä, että jokaisella olisi siihen mahdollisuus. Me kun helposti haksahdamme ajattelemaan että jos minulla on siihen mahdollisuus, on siihen mahdollisuus muillakin.

En muista missä kirjoituksessa säästämisen ja sijoittamisen trendiä verrattiin fitness-buumiin, mutta vertauksessa on kieltämättä perää. Tavallaan on hyvä, että johonkin asiaan (syöminen ja treenaaminen, omat rahat) kiinnitetään huomiota, mutta monella se menee sitten lopulta överiksi. Tämänhetkisessä rahapuheessa on kieltämättä tiettyjä fanaattisia piirteitä. Bloggaajat, poddaajat ja kokemusasiantuntijat puhuvat silmät kiiluen vaurastumisesta, indeksirahastojen elämänmullistavasta taiasta ja miljonäärijunaan hyppäämisestä. Mediassa haastatellaan ihmisiä jotka kertovat kuinka jokainen pystyy säästämään vähintäänkin kymppitonnin vuodessa ilman mitään kriittistä pohdintaa (kuten esimerkiksi viikko sitten Yhteishyvän artikkelissa naista, joka aloitti säästämisen investointipankkiiripoikaystävän avustuksella ja jonka paras säästökeino oli takaisin vanhempien luokse ja elätettäväksi muuttaminen. So much relate.).

Säästämisestä ja sijoittamisesta on hyvä puhua, mutta siitä pitäisi keskustella ymmärtäen että taloudellisia tilanteita on moninaisia – kuten myös tarpeita, preferenssejä ja tapojakin. Jos hehkuttaa toiselle kuinka helppoa on pistää kymppitonni vuodessa säästöön (mikä on toki hyvinkin mahdollista jos elinkustannukset ovat kohtuulliset ja palkka hyvä eikä ole kummoisia menoeriä), saattaa aiheuttaa vain pahaa mieltä, riittämättömyyden tunteita ja defenssiä kuuntelijalleen. Monelta vaurastumisvauhkoajalta jää myös näppärästi kertomatta, millaisia kivoja pesämunia heille on elämässä esimerkiksi perinnön turvin siunaantunut.

Säästämisneuvoja antavilla ihmisillä voi olla ihan hyvät tarkoitusperät, mutta vinkit vain ovat välillä aivan absurdeja. Joskus ne ovat todella, todella pieniä puroja joiden säästämisessä ei oteta laskuihin esimerkiksi sitä kuinka paljon enemmän aikaa jonkun asian tekemiseen säästämisen nimissä menee tai sitten vain sellaisia että valtaosa meistä ei vain voi niitä soveltaa. Kuten esimerkiksi yhdessä Rahapodin jaksossa annettu yksinkertainen niksi: opiskeluaikana ostetaan opiskelupaikkakunnalta asunto, joka alivuokrataan kesäisin hyvällä rahalla jollekin muulle, kun itse muutetaan takaisin vanhempien luokse ja säästetään jopa kymmenen tuhatta euroa kesätyörahoja. Käsi ylös, kuinka monelle edes yksi näistä peliliikkeistä (asunnon osto, vanhempien elättinä täysi-ikäisenä asuminen tai rahakkaat kesätyöt) oli jollain lailla mahdollinen?

Ja kuten fitneksessäkin, on vähän vaarallista jos elämästä tulee vain sen yhden asian ympärillä pyörivä operaatio. Kalorien ja kukkaronnyörien kiristelyllä kun on molemmilla äärimmilleen vietynä vähän taipumus viedä elämästä iloa pois ja tuoda turhaa vauhkoamista tilalle.

(Kuvassa muuten 1000 Vietnamin dongin seteli, arvoltaan noin 4 eurosenttiä, muuta käteistä ei kotona ollut.)

Lue myös:
Ratkaiseeko raha?

RSS
Facebook
Facebook
Instagram