Sinähän tiedät, miten lapsi opetetaan uimaan? Se heitetään veteen ja toivotaan parasta. No, purjehtimaan opetellaan samalla tavoin. Se on hyvä juttu, ja se on huono juttu.

Huono siksi, että tämä lähestymistapa tuppaa saamaan aikaan paniikkia, mikä torppaa oppimisen tosi tehokkaasti. Ja kun on tehtävä vain jotakin selviytyäkseen, on mahdollista, että tekee täysin väärät asiat. Toki on mahdollista myös, että tekee intuitiivisesti justiinsa oikein.

Oli siellä jotkut ulkona, mutta meitä uuvatteja ei voinut päästää yksin.

Hyvä juttu se on siksi, että harvaa asiaa oppii ilman, että itse tekee. Se intuitiivinen oppiminenkin toimii aika usein. Jotenkin ihminen vain tajuaa, miten tuuli vaikuttaa, tai miten veden kanssa on oltava, jotta uidessa pysyy pinnalla. Pätee tankotanssiinkin: joka ikinen lapsi osaa pyörähtää tangolla, kun taas aikuinen tuijottaa sitä hädissään ja yrittää kerrata tekniikkaohjeita mielessään.

Oman oppimiseni pahin ongelma on juuri tiukka takertuminen teoriaan ja tekniikkaan. Luota itseesi, tai tästä ei tule mitään, ohjaaja sanoi. Mutta miten voin luottaa, kun en tiedä, mitä minun pitäisi tehdä! Saman ongelman äärellä olen vaikkapa tanssitunneillakin. Ohjaaja sanoo, että senkus joraat jos koreo unohtuu. Äh enkä, minä haluan saada sen koreon oikein!

No se omista haasteistani, muitakin löytyi. Toisena päivänä oli niin vaikea sää, että otimme ulos vain yhden veneen. Muut kökkivät kumiveneessä vieressä, ja yksi venekunta kerrallaan purjehti yhdessä ohjaajan kanssa. Se, että ohjaaja oli samassa veneessä, oli tosi helpottavaa, koska en itse olisi tajunnut mitä pitäisi tehdä. Toisaalta, jos aina luottaa siihen, että joku kokeneempi käskee, ei opi.

Yllättävän vaikeaa oli myös solmujen teko!

Silti olisin kokenut toimivammaksi, että koko kurssin ajan jokaisessa veneessä olisi ollut oma ohjaaja mukana. Mutta kuulemma kustannukset nousisivat liian korkeiksi siten.

Loppufiiliksenä kurssi oli lyhyenpuoleinen, sillä eihän purjehdusta voi parissa päivässä oppia. Tuntuu kyllä, että asioiden sisäistäminen on jatkunut sen jälkeenkin. Ainakin aivot jatkoivat prosessia itsekseen: yöllä sängyssä keinutti, ja tuntui kuinka vetäisin ja löysäisin köyttä, vaikka makasin paikoillani.

Huomasin myös mikä minua purjehtimisessa viehättää. Nimenomaan merellä ja veden lähellä oleminen, sekä matkanteko. Sekä isot veneet! Kilpailemaan en ainakaan vielä innostunut lainkaan – vaikka pieneksi yllätyksekseni nautin nimenomaan vauhdista. Entä aionko jatkaa? Ehdottomasti. Jos kaipaat gastia, pistä viesti!

Lue myös ekan päivän kokemukset!

RSS
Facebook
Facebook
Instagram