Pitääkö juoksemista opetella?

Jos on jalat, osaa juosta. Vai osaako sittenkään? Ja miksi olemme niin leväperäisiä, mitä tulee oikein treenaamiseen?

Kirjoittaja elämänsä ensimmäisen ultramatkan lähtötunnelmissa tänä keväänä.

Aikoinaan suhtauduin juoksuun tukitoimintona. Sellaisena treeninä, jota voi tehdä kun ei ole aikaa ja energiaa harrastaa “oikeaa urheilua”. Sillä kaikkihan osaavat juosta. Sen kun laittaa lenkkarit jalkaan ja lähtee juoksemaan. Mutta nyt kun juoksemisesta on tullut yksi varsinaisista lajeistani, olen alkanut ymmärtää kuinka vaikeaa juokseminen oikeasti on.

Moni aktiivisesti juoksevakin suhtautuu juoksemiseen oudon leväperäisesti, kuin olisimme siinä hyviä automaattisesti. Missä tahansa muussa lajissa tekniikkatreeni on tärkeässä ja keskeisessä roolissa amatööristä ammattilaiseen. Ensin opetellaan perusteet, ja vasta tekniikan ollessa hallussa aletaan harjoitella muuta. Vai oletteko tavanneet painonnostajaa, skeet-ampujaa, painijaa tai uimaria, joka suorastaan kehuskelisi sillä että ei ole koskaan treenannut tekniikkaa, sen kuin vain pistää menemään?

Juokseminen on minulle vaikeaa monestakin syystä. Ensimmäinen ja suurin kompastuskiveni on ollut tekniikka. Olen tiennyt vuosia että juoksemiseni ei varmasti ole optimaalista, mutta olen painanut ilmeisen faktan villaisella. Ja voi pojat, kuinka vaikeaa on ollut korjata selkäytimeen painuneita virheitä! Pelkästään käsien asennon korjaamisessa meni varmaankin vuosi, ennen kuin raajat asettuivat jotenkin järkevästi paikoilleen.

Viime talvena harjoittelin paljon juoksutekniikkaa. Sen vaikutukset näkyvät ja tuntuvat edelleen.

Viime vuoden lopulla treenasin aktiivisemmin juoksutekniikkaa Ansku Kankaan online-valmennuksessa*. Juoksutekniikan opettelu oli yllättävän haastavaa ja välillä kropalle todella hämmentävää. Tuskailin erityisesti kadenssiharjoitusten kanssa ja välillä tuntui että vähäinenkin osaaminen katosi, kun yritin saada toteutettua uusia oppeja. Mutta työ palkitsi tekijänsä: tätä nykyä juoksuasentoni ja etenkin kadenssini on paljon, paljon parempi kuin ennen valmennusta.

Ei sillä että juokseminen olisi edelleenkään minulle helppoa tai tekniikka aukotonta. On päiviä kun tuntuu että en osaa käyttää kroppaani ollenkaan, kun tuntuu että jalat ovat kaksi yhteistyökyvytöntä pökkelöä ja kädet kuin kanansiivet. Välillä juoksuaan videoidessa tekee mieli itkeä että noinko kauhealta minä näytän (lisää treenien videoimisen iloista täältä) ja vannon että panostan taas tekniikkatreeniin. Ja sitten on lenkkejä, jolloin en edes pysty ajattelemaan tekniikkaa, kun juokseminen itse on niin ikävää. Ja tästä päästäänkin siihen toiseen isoon haasteeseen: juokseminen oikein on ihan helvetin vaikeaa.

Vaarojen maratonilla viime syksynä.

Esimerkistä käynee eilinen juoksutreenini: puolitoista tuntia juoksua alle 140 sykkeillä. Ei ole mikään helppo homma! Jos en keskity täydellisesti siihen mitä olen tekemässä, syke hiipii saman tien paljon korkeammaksi ja vauhti alkaa kiihtyä. En oikein osaa juosta mukavaa matkavauhtiani, sillä se tuntuu siltä kuin käsijarru olisi vähän päällä. Ja jos on suorituskeskeinen ihminen, pk-vauhdin hitaus tuntuu todella turhauttavalta, kun tietää että kovempaakin pääsisi. Vaikka se ei sitten kannattaisi, sillä perus- ja vauhtikestävyystreeneillä on visusti erilainen rooli treenissä. Kuuntelin hiljattain Outside Podcastin jaksoa vanhenemisesta ja suorituskyvystä, ja mieleeni painui tutkijan kommentti siitä kuinka väärin moni meistä treenaa: kun pitäisi mennä kevyesti, menemme liian kovaa. Ja kun pitäisi mennä oikeasti kovaa, menemme liian kevyesti.

Ilman ajatusta tehty sattumanvarainen kaduilla tai poluilla laputtaminen ei oikein edistä mitään, mutta silti moni erilaisiin juoksikisoihinkin tähtäävä vain “käy juoksemassa” ilman sen tarkempaa ajatusta miten ja miksi, vaikka tähtäimessä olisi esimerkiksi maratonin juokseminen. Ei sillä että minä olisin pekkaa pahempi: Vaarojen maratonille on kolme viikkoa ja tietäen kuinka vähäistä juoksutreenini on lopulta ollut, voin vain toivoa että salitreenit ja muuten kuin jalkaisin tehty peruskuntoharjoittelu riittävät siivittämään minut maaliin.

Miten on teidän laitanne? Treenaatteko juoksussa myös tekniikkaa ja seuraatte harjoitusohjelmaa, vai menettekö sen mukaan mitä kroppa sanoo ja miltä fiilis tuntuu?

*Valmennus saatu vastikkeetta.

 

 

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Testissä Lidlin irtokarkkihylly

Next

Koulun liikuntatestit, top 5

10 Comments

  1. Elina

    Mä olen aina halunnut juosta, mutta en ole osannut/pystynyt hyvin satunnaista muun treenin oheislenkkeilyä (tai Tough viking kylmiltään -tyyppistä tempaamista) enempään, koska toinen jalka kipuilee. On kokeiltu hieronnat, lenkkarit ja pohjalliset mutta viime keväänä kävin jalka-analyysissä jossa näkyi koko komeus hidastettuna videolta. Joo, on rakenteellista vikaa mutta myös ihan hirveä tekniikka, johtuen osittain siitä viasta. Nyt yritän sitten opetella juoksemaan uudestaan, pikkuhiljaa ja hartaana toiveena että joskus se vielä alkaisi sujua oikeesti. Eli minun mielestä tekniikka on aika olennaista tässä hommassa, varsinkin jos esim. on koko ajan kipeä jostain ?

    • Lotta

      Uudelleen opettelu on todella työlästä ja vaikeaa! Mutta kyllähän se palkitsee, jos sen myötä pääsee taas juoksemaan kivuttomasti 🙂 Tsemppiä opetteluun!

  2. n

    Minä osallistuin pari kesää takaperin juoksukouluun, jossa oli läpi kesän 1-2 treeniä viikossa. Oli pk-lenkkiä, vauhtikestävyyttä, mäkivetoja, räjähtävyyttä, lihaskuntoa ja kaikista tärkeimpänä sitä tekniikan hinkkaamista. Ja yhä edelleen muistan samat vinkit lenkkeillessäni vaikken enää juoksekaan kuin pk-hölkkää koiran kanssa! Teki todella hyvää ja esim. hyvän tekniikan ansiosta itse vaivasenluuni kanssa pystyn nyt juoksemaan kivuttomasti jopa asfaltilla, tuntui ennen urbaanilegendalta.

    • Lotta

      Niinpä! Tuollaisesta on paljon hyötyä ja iloa vaikkei aikoisikaan varsinaisesti juosta muuta kuin pk-hölkkää.

  3. Mä olen viime aikoina ollut huomaavinani, että sillä turhauttavan hitaan peekoon hinkkaamisella ilmeisesti ihan oikeesti alkaa olla jotain vaikutusta. Pääsen tasasella ainakin kaukaa katsottuna juoksua muistuttavaan etenemiseen parhaimmillaan alle 130 sykkeillä, kun alkuun heti hölkälle lähtiessä paukku >150 (sykkeitä ei tietenkään voi vertailla ihmisten välillä, kun ne on tosi yksilöllisiä).
    Ehkä seuraavaksi vois opetella sen tekniikan. ?

    • Lotta

      Kehitystä ei aina meinaa huomata, ainakaan kun menee tuota tuskastuttavaa peekoota 😀 Onko olo valmis Vaaroille?

  4. Aiju

    Olitko tehnyt tuosta juoksuvalmennuksesta omaa postausta, vai muistelenko oikein jääneeni sitä odottelemaan, vai sotkenko jääneeni odottelemaan postausta PSE Pro Run -ohjelmasta?

    • Lotta

      Aiju, olet jäänyt odottelemaan molempia, noloa myöntää että molemmat ovat edelleen luonnosasteella…

Vastaa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén