Pihalla ulkona

Sunnuntaina metsässä muistin kuinka kivaa pihalla oleminen onkaan – ja kuinka noviisi olen ulkoilma-asioissa.

Seuraa tunnustus: Minulla on ulkoilijan identiteetti mutta sisäkissan luonne. Mielikuvissani olen urhea ja seikkaileva outdoor-ihminen, mutta tosiasiallisesti viihdyn paljon sisätiloissa. Tunnistan joitakin kasveja ja muutaman sienen, osaan pystyttää teltan ja keittää sumpit noden ääressä, tiedän kuinka käyttää karttaa ja kompassia, mutta siihen se sitten jääkin.

Haluaisin viettää paljon enemmän aikaa ulkona. Opetella selviytymistaitoja ja seikkailla kauemmas. Myös metsästyksen aloittaminen kiehtoo valtavasti. Tunnen kuitenkin olevani niin kovin stadilainen, että tälle tielle ryhtyminen ei ole täysin ongelmatonta. Miten näitä asioita opetellaan, ja missä? Miten pääsee kiinni metsästykseen, kun on ajokortiton kantakaupunkilainen, jonka lähimmät metsästyskontaktit ovat miehen hirvenkaatokaverit Pohjois-Karjalassa? (Ehkä pitäisi mennä eräopaskouluun, eikös se ole kaikkien some-ihmisten uusi ammatti nyt kun joogaopettajissa ja NLP-koutseissa on tullut saturaatiopiste täyteen?)

Oikeastihan kehitys aidoksi eräjormaksi tapahtuu vaihe vaiheelta. Ei kukaan kiipeä ensimmäisenä Everestille tai vietä kylmiltään kahta kuukautta samoamalla Patagoniassa pelkässä lannevaatteessa. En muista kuka tämän jossain sanoi, mutta oli kovin oikeassa: seikkailu on aina henkilökohtainen määre, joka muuttuu kokemuksen myötä. On aloitettava pienistä jutuista ja kasvatettava haasteita ajan myötä.

Ja samalla muistettava, että ovat ne pienetkin reissut parempia kuin ei mitään. Oikea ulkoilmaihminen ehkä naureskelisi sille, että vietin sunnuntain Sipoonkorven kansallispuistossa glögitermarin ja eväsleipien kanssa, mutta onhan sekin tyhjää parempi.

Kuvassa näkyvät vaatteet: huivi ja vaelluskengät saatu Merrelliltä joitakin vuosia sitten, housut Lidlin syksyn vaellusmallistosta, duunihanskat (tai tässä tapauksessä jäisten sienien poimintahanskat) Tegera.

Previous

Mentaaliravintoa – Pt-akatemia, kolmas viikonloppu

Next

Meduusan verkossa 27/2017

3 Comments

  1. Metsästykseen tietysti ensimmäinen portti on metsästyskortin hankinta (ja ehkä kurssin käyminen sen suhteen). Mutta siinäkin touhussa on melkoisen paljon variaatiota. On teltan ja koirien kanssa tunturissa kanalintuja jahtaavia ja sitten tällaisia kuten minä, joka käyn vesilinnustamassa 500m päässä kotoa. Ja sitten toki kaikki isompien elukoiden jahtaajat. Ja ainakin itsellä ottaa vähän päähän se, että pitäisi vähän paremmin opiskella mestästettävän riistan elintapoja, jotta osaisi paremmin löytää ja jallittaa sitä.

    Oma metsästyshän lähti minulla puhtaasti siitä, että näin miten omat noutajat syttyivät kun pääsivät oikeasti metsälle kun olin kaverin kanssa koiramiehenä. Kun tuli vielä muutettua kunnan melkein parhaiden vesilinnustuspaikkojen äärelle niin oli vähän pakko hommata luvat ja aloittaa touhu itsekin.

  2. AikkuR

    Partioaitan 365-klubin jäsenille järjestetään retkeilyopetusta ja yhteisretkiä lähiseutujen metsiin.

    Itse sanoisin, että haastavinta on oikeanlaisen ja riittävän (ei liikaa eikä liian vähän) varustuksen valitseminen. Lyhyillä reissuilla on sinänsä helppo harjoitella tätäkin; jos jaksat kantaa kamat metsään, jaksat kyllä kantaa ne poiskin.

    Lähimetsästä pääsee keskellä yötä poiskin, esim. jos makuupussi pettää (tulee liian kylmä). Ja se on ihan ok. Itse olen joutunut ajoittan muistuttamaan ettei retkeily ja patikointi ole suorittamista. On ihan ok löhötä metsässäkin puoleen päivään ja juoda aamukahvi riippumatossa ja nukahtaa uudelleen.

    • Lotta

      Tuo Partioaitan klubi on kyllä hyvä idea, kiitti!

      Ns. kamahomostelijana erilaista erätarviketta on kyllä kokonaisen komppanian tarpeisiin ja joka säähän 😀

Vastaa käyttäjälle Lotta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén