Perheenlisäystä, lopultakin!

Entiseen maailmanaikaan minulla oli kotona paljon viherkasveja. Sitten kun jouduin lähtemään aika äkäseen uuteen kotiin, jätin ne jälkeeni.

Ajattelin, että uuteen, pienempään asuntoon ei mahdu kasveja. Kaipasin tyhjää tilaa ja ärsykkeettömyyttä. Eikä oikein tuntunut siltä, että olisin jaksanut huolehtia yhtään mistään ylimääräisestä.

Ihan yhtäkkiä tapahtui tässäkin muutos.

Tuossa flunssassa maatessani tuli sellainen olo, että jotain vihreää tänne pitää saada ja äkkiä. Heti kun kykenin lähdin Pirilän kukkataloon hamstraamaan seuraa sille ainoalle traakkipuulle, joka muutti mukanani.

Minulla oli tapana käydä Pirilän kukkatalossa Paloheinässä jo lapsena. Jos muistan oikein, sen nimi oli silloin Muhevainen. Muhevainen! Ajoimme pitkän matkan bussilla ja kävimme kukkatalossa maleksimassa lämpimässä ja kosteassa ilmassa ja ostimme mansikkakaktuksia. Jostain syystä 80-90-luvun taitteessa mansikkakaktukset olivat siisteintä mitä oli.

Kun muutin omaan kotiin otin sinne totta kai mukaani viherkasveja. Kasvien määrä lisääntyi vuosi vuodelta ja ne kulkivat mukana muutosta toiseen. Paitsi viimeisimpään muuttoon, jolloin mukana seurasi vain se yksi. Toki sanoin kasveilleni, että haen heidät kun minulla taas on heille tilaa.

Tästä kasvifiksaatiostani huolimatta en koe olevani mikään erityinen viherpeukalo. Toki asunnon olosuhteista ja lajikkeesta riippuu paljon, mutta mielestäni viherkasvien hoito ei ole kovinkaan vaikeaa. En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka ostavat Ikeasta jonkun halvan kasvin, hukuttavat sen kahdessa viikossa ja sitten heittävät roskiin. Itse kun kiinnyn kasveihini syvästi, enkä suhtaudu niihin sisustuksena tai koristeina, enemmän kuin lemmikkinä ja jonkinlaisena perheenjäsenenä. Elävänä olentona joka tapauksessa.

Suhtautumisestani huolimatta en tosiaan ole mikään pedantti ja perehtynyt kasvien hoitaja. Itse asiassa entinen työkaverini kutsui minua Kasvien Mengeleksi kuultuaan hoitotoimenpiteistäni (se sama työkaveri jonka aivoista tämän blogin nimi Fitness Führer on lähtöisin, kertoo ehkä enemmän hänestä kuin minusta haha…).

Käännekohta omassa kasvinhoitokyvykkyydessäni oli se, kun luin jostain, että ihmiset tappavat viherkasvinsa huomattavasti useammin liialla kastelulla kuin kuivuuteen. Vaikka tiedäthän, jokainen joka “ei pysty pitämään kasveja hengissä” sanoo, että “unohdan kastella niitä”.

Muu “osaamiseni” pohjautuu joskus kirppikseltä ostamaani huonekasvien hoito -oppaaseen. Se oli varsin tarkka ohjekirja, ja sisälsi esimerkiksi neuvot leikkokukkien päivittäiseen hoitamiseen. Leikkokukkien. Päivittäiseen. Hoitamiseen. Jossain menee raja ja se menee kuulkaa justiinsa tuossa!

Nämä ovat viherkasvien hoitoperiaatteet joita noudatan:

– Ruukkuja pitää olla kaksi, kasvin ruukku ja suojaruukku. Jos kasvin istuttaa suoraan suojaruukkuun, pitää muistaa kaksi asiaa: tsekkaa ja tuplatsekkaa pitääkö ruukku vettä ja salaojita multa. En oikein ymmärrä salaojittaminen-termiä, mutta se siis tarkoittaa sitä, että ruukun pohjalle laitetaan soraa tai pikkukiviä ja sitten vasta multaa. Itse keräsin näitä kiviä vaan pihalta ja pesin vaikka muistelen, että joku sanoi ettei niin saa tehdä. Breaking the law!

– Viherkasveja pitää kastella joskus. Kyllä ne näyttävät nuupahtaneilta jos niillä on jano.

– Kasvia ei yleensä kannata laittaa vetävän ikkunan eteen, pimeyteen tai suoraan auringonpaahteeseen. Joitain kasveja nämä eivät haittaa. Googlaa kasvillesi hoito-ohje, niitä on netti täynnä.

– Lannoita jos jaksat, sumuta jos jaksat, vaihda multia jos jaksat.

Näitä taas en noudata:

– Näitä uusia kasveja olen sumuttanut säännöllisesti. Ennen en ikinä tehnyt sitä.

– Uudet kasvit pitäisi pitää 2 viikkoa karanteenissa eri huoneessa mahdollisten tuholaisten varalta. En ole koskaan pitänyt, ja olen nähnyt tuholaisia ainoastaan 80-luvulla paha poika -kaktuksessa ja kerran minttupuskassa.

– Minulla ei ole kasvivaloa.

– Lannoitan kasvejani äärimmäisen harvoin jos ikinä.

– Vaihdan mullan vasta jos vaihdan ruukun, ja senkin teen tosi harvoin.

– En ole koskaan vienyt kasvejani suihkuun.

Nyt kun hommasin nämä uudet, en ole pystynyt lopettamaan kasveista vaahtoamista. Mistä ehkä saatoit saada jotain viitettä tämän postauksen kuluessa… Olen myös sitä mieltä, että meille mahtuisi ainakin viisi kasvia vielä, vaikka alunperin olin sitä mieltä että yhtäkään uutta ei mahtuisi. Pari tiettyä kasvia kummittelee mielessäni koko ajan, mutta shhh ei kerrota kellekään, tuon ne sitten vaivihkaa kotiin ja väitän että ovat olleet siellä koko ajan!

Ehkä tämä on vain keväinen hurahdus tai sitten – kuten itse uskon – tämä kertoo siitä, että olen koko ajan lähempänä sitä ihmistä, joka olin ennen. Itse näen ja koen tässä olevan vahvaa symboliikkaa. Tuntuu mukavalta kun pystyy keskittymään myös tällaisiin “turhiin” asioihin jotka kasvavat ja elävät.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Ufot kaappasivat minut (tänäkin) viikonloppuna

Next

sitä vai tätä?

1 Comment

  1. Miten ihanaa kuulla! Että jaksat löytää iloa viherkasveista ja saat hiljalleen kosketuksen siihenkin, mikä oli vähän aikaa ehkä jossain säilössä, kun keskityit selviytymään <3

    Tulinpas nyt ihan todella iloiseksi sun puolesta. Voi jumpe.

Vastaa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén