Treeni kulkee mutta kulkekoon

Viimeiset pari viikkoa treenit ovat menneet hyvin. Olen käynyt monta kertaa viikossa crossfitissa, juossut pari lenkkiä siihen päälle, pyöräillyt sekä huviksi että hyödyksi. Tunnen kehittyväni, kovakaan treeni ei ole vienyt yöunia, tekniikka on ollut mukana, samoin pää.

Mitä juomapullosi kertoo sinusta?

Olen viime aikoina tehnyt liikuntaharrastusten parissa pientä antropologista tutkimusta. Tiesitkö, että juomapullosi kertoo sinusta hämmästyttävän paljon?

Voiko uupumuksesta toipua?

Olen viime aikoina ajatellut paljon uupumista. Sekä omaani että muiden ja erityisesti sitä, voiko uupumuksesta oikeasti täysin toipua.

Lukeminen kannattaa aina

Jos pitäisi valita suosikkiesineeni tässä maailmassa, se olisi ehdottomasti kirja.

Aina voi yrittää eli 3 oppia tuoreelta yrittäjältä

Tänään vietetään yrittäjän päivää. Sen kunniaksi muutama asia, jonka olen oppinut suhteellisen tuoreena yrittäjänä.

Meditoinnista ja urheilun meditatiivisuudesta

Olen viime päivinä tehnyt katoamistemppuja. En fyysisesti, vaan jonnekin oman pääni sisälle.

Bikepacking: mitä varusteita mukaan fillarimatkalle?

Bikepacking, biketouring, pyörämatkailu, pyöräretkeily… Rakkaalla lapsella on monta nimeä (ja ilmeisesti jonkinlaisia nyanssieroja mutta täällä niistä ei välitetä). Kesän fillarireissujen jälkeen olen saanut pyyntöjä kertoa, mitä pyöräretkelle tarvitsee mukaan ja miten tavarat kuljetetaan mukana. Tässä minun oppejani reissujen varrelta:

Paluu oikeaan elämään

Eli sananen siitä, kuinka sopeutua arkeen loman jälkeen.

Testissä Polar Grit X

Millainen on Polarin outdoor-sporttikello Grit X? Mitkä ominaisuudet ilahduttivat ja missä oli parantamisen varaa?

Pyöräretkiä pääkaupunkiseudulla: Tuusulanjärven ympäri

Olen kevään ja alkukesän mittaan tehnyt valtavasti pyöräretkiä Helsingistä lähiseuduille. Yhdeksi suosikeistani on noussut Tuusulanjärven kiertäminen.

Page 5 of 88

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén