Dear Eki, olenko normaali vaikka en jaksa ajatella vielä mitä teen jouluna?
Page 2 of 80
Vietimme perjantaina Sofian yllätyssynttäreitä. Kävimme bissellä, panimokierroksella ja oluttastingissa, sekä sen jälkeen syömässä ja bissellä. Ei siis mikään all out -ilta, mutta seuraavana päivänä tuntui siltä että niin pahan olon ansaitsisi vain jos on juonut yhteen pekkaan lekallisen Jägermeisteria.
Hei sinä, joka veit pyörästäni liudan osia taloyhtiön kellarissa! Koska en tiedä kuka olet, halusin näin avoimella kirjeellä tavoittaa sinut antaakseni neuvoja kähveltämiesi tavaroiden käyttöön.
Mitä haluan tehdä työkseni? Voiko sipsien maisteleminen tai koiranpentujen leikittäminen olla ihmisen työ? Ja onko mahdollista tyydyttää kunnianhimonsa ja pysyä samalla järjissään?
Taas on takana onnistunut treeniviikko. Painot liikkuivat hyvin, keuhkot toimivat, uintikin kehittyy. Pitääkö siis olla huolissaan?
Pelottaako vedessä oleminen? Kauhistuttaako pään painaminen pinnan alle? Kiinnostaako uiminen mutta ajatus hukkumisesta ahdistaa? Näillä keinoilla pääsin itse yli vesikammostani.
Olen varmaankin vanhemmiten muuttunut sentimentaaliseksi, kun tiedostan erilaisten vuosipäivien olemassaolon. En edelleenkään ymmärrä ihmisiä jotka siirappisesti juhlivat erilaisia vuosi- tai pahimmassa tapauksessa puolivuosi- tai kuukausipäiviään, mutta omassa elämässäni merkkipäivän muistaminen lasketaan jo lällyilykategoriaan.
Tapasin mieheni ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten, ja siitä lähtien on ollut vain jotenkin selvää että jatketaan samaan suuntaan. Uskon, että samanlaisella suhtautumisella urheiluun ja liikkumiseen on ollut iso merkitys siinä, kuinka toimivaa arki on.
Törmäsin tähän vanhaan kirjoitukseeni. Se on vuodelta 2015 mutta edelleen ajankohtainen. Ajattelen monesta asiasta edelleen samoin, mutta on myös tapahtunut joitakin muutoksia!
