En ole koskaan ymmärtänyt sitä pakkomiellettä lähentelevää vimmaa, millä sosiaalisessa mediassa pakotetaan onnellisuutta.
Onnellisuutta, hyviä fiiliksiä, positiivisuutta.
Nyt luojan kiitos on alettu puhumaan siitä, että pakko-onnellisuus on sairas vaatimus ja seesteisen onnelliselta vaikuttava elämä somessa voi olla pelkkä kulissi. (Tosin vaikea nähdä että kumpikaan näistä asioista olisi kenellekään mikään yllätys, mutta kaiketi sitten on…)
Luin eilen Hesarista bloggaajakonkari Eeva Kolun haastattelun, jossa kerrotiin kuinka tämä oli päättänyt olla aidompi ja olla silottelematta liikaa elämäänsä lukijoiden miellyttämiseksi. Tämä on sinällään hieno ja jalo pyrkimys, mutta uutisasiana vähän eriskummallinen.
Minua aina hämmentää, kun saan palautetta siitä, kuinka hienoa on kun en siloittele asioita. Esimerkiksi kun kerron kuinka vaikeaa välillä esimerkiksi juokseminen, työn ja muun elämän tasapainottaminen tai vaikkapa järjissään pysyminen on. Tämä tuntuu oudolta, vähän kuin saisi tähtitarran siitä hyvästä että kertoo että taivas on sininen, kahvi hyvää ja Ed Sheeranin kappaleet sietämätöntä jollotusta.
Sarjassamme raskaita koettelemuksia.
Menin tänään aamulla (eli kello 10.20) kilpirauhastutkimuksiin (koska näitä vaivoja on niin paljon, että yritän saada kerää koko sarja -leimakorttini täyteen). Ken on ollut kilpparitesteissä tietää, että ennen niitä ei saa syödä. Eikä juoda edes kahvia.
VOI JUMALAUTA.
Treeni ei kulje, mikään ei kiinnosta ja muut ihmiset ovat tavallistakin isompia pällejä – muun muassa nämä asiat kertovat, että on aika pitää pieni huilitauko.
6.30 heräsin meditoimaan, joogaamaan ja asettamaan intentiot tulevalle päivälle! Sä saat mitä sä haluut jos sä asetat fokuksen! Yass!
7.30 nautin aamiaiseksi pienpaahtimon kahvia ja vihersmoothien. My body is a temple.
Näin kevään korvalla on luonnollinen uudistumisen aika. Siksi myös Teräsmeduusat uudistuu.
Tuntuuko joskus siltä että elämästä puuttuu jännitystä? Näillä konsteilla saat arkeen hieman vaaran tuntua.
Ystäväni Natalia on Finlandia-palkitun kirjailija Laura Lindstedtin uusin teos. Varsinkin edellinen, Oneiron, sai vastaansa sekä kiitoksia että kohua.
Kohua voisi odottaa seuraavan myös Ystäväni Natalia -kirjasta, onhan sen aiheena seksi. Mutta runkkausmateriaalia tai muuta kohahduttavaa kirjassa ei oikeastaan ole. Mikä ei ole huono asia.
Kontekstilla on väliä, myös urheilussa. Ikäsarjojen lisäksi vaadimme elämänkokemussarjoja!
Powered by WordPress & Theme by Anders Norén