Orastavat aikuiset matkalla kohti keski-iän kriisiä

Saako kolmekymppisenä vielä miettiä, mitä sitä tekisi elämällään?

Hesarissa oli tänään psykologi Elina Marttisen haastattelu. Hän on tutkinut identiteetin muodostumista ja sitä, kuinka suomalaisnuoret ahdistuvat jos eivät tiedä mitä tekisivät elämällään.

Bingo! Tämähän kertoo minusta. Tai siis kertoisi jos olen nuori. Olenko minä nuori? Vai olenko näin pian 35 vuotta täyttävänä jo ihan oikea aikuinen?

Jutussa kirjoitetaan: “Nykyisin kolmekymppisetkin etsivät usein itseään ja miettivät, mitä tekisivät tulevaisuudessa. Marttisen mukaan psykologit ovat jopa pohtineet, onko syntynyt uusi ikäkausi lapsuuden ja aikuisuuden välille, jonkinlainen orastava aikuisuus.

Bingo! Minähän olen orastava aikuinen, aikuisenraakile! Sellainen jolla on tarpeeksi holttia nukkua tarpeeksi ja maksaa laskut ajoissa mutta sen verran lapsekkuutta että kaikki ei ole ihan jiirissä koko aikaa.

Ennesvanhaan ihmiset tiesivät paljon aikaisemmin, miltä elämän ehtoopuoli tulee näyttämään. Mutta johtuuko se siitä että he vain tiesivät sen toisin kuin me ikuiset jahkailijat, siitä että vaihtoehtoja ei vain ollut vai kenties siitä, että vaihtoehtoja on aina ollut mutta niitä ei ole esitetty eikä aina sallittu samoissa määrin kuin nyt? Jos se olisi ollut ihan okei, että kolmekymppisenä haaveilee taas seuraavasta reissusta päällään rakas Ritari Ässä -paita (tai mikä olikaan hottia tuolloin), olisiko se ollut useamman vaihtoehto?

Välillä mietin, onko minussa jotakin vialla, kun minulla ei ole lapsia eikä asuntolainaa eikä suuria suunnitelmiakaan. Että onko sisäinen kompassini jotenkin rikki kun se ei erityisemmin osoita mihinkään tiettyyn vuosikymmenten mittaiseen juttuun perhe-, työ- tai saavutusrintamalla. Mutta ei se ole huono asia, sillä minulla on paljon asioita: ihania ystäviä ja rakas avomies, paljon rahaa säästötilillä ja kiinnostavia duuneja. Mutta ei mitään sellaista, mistä aivan satatuhatprosenttisenvarmasti osaisin sanoa vaikka kymmenen vuoden päähän, ja se on varmaan monien samaa ikäpolvea edustavien juttu. Ehkä minulla on parin vuoden päästä asuntolaina ja belgianpaimenkoira malinois ja joku käry siitä mitä haluan tehdä. Tai sitten olen pistänyt säästöt haisemaan ja lähtenyt askeesiin Alpeille. Kuka tietää. En minä ainakaan.

Tavallaan olisi kiva jos olisi joku tosi selkeä ja suuri elämänsuunnitelma, joka olisi koko ajan horisontissa ja joka ohjaisi kaikkia tekemisiä. Mutta toisaalta aikuisenraakileena oleminen on aika mukavaa. Voi tehdä mitä haluaa ja odotella kuinka jonain päivänä (ehkä, mahdollisesti) kypsyy oikeaksi aikuiseksi.

 

RSS
Facebook
Facebook
Instagram

Previous

Helppoja tapoja tehdä arjesta hieman vaarallisempaa

Next

Suuria ja iloisia uutisia!

1 Comment

  1. Liina

    Miksi hitossa toisaalta pitäisi olla?

    Tämä on ehkä ainoa asia maailmassa, joka ei ole koskaan aiheuttanut mulle minkäänlaista ahdistusta. Ainoa! Ihanaa, että on ees yksi.

    Tulevaisuus on tosi tuntematon, enkä ole ikinä oikein osannut suunnitella elämääni ihan kovin pitkälle. Ehkä ensi viikkoon. Nykyään googlekalenterin kanssa aika ajoin jopa ensi kuuhun. Vuoden päähän tapahtuvat matkavaraukset tuntuvat epätodellisilta (ja hups, kohta pitääkin lähteä reissuun, miten se nyt jo) ja jos vuoden päähän on varattu teatteri, en ole ikinä ihan varma, että olen silloin ylipäänsä enää hengissä.

    Tähän nähden se, että tietäisin esim., milloin jään eläkkeelle tai mitä teen ennen kuin jään eläkkeelle (tai, pääsenkö ylipäätään eläkkeelle) tuntuu vähän samalta kuin jos pitäisi ennustaa, milloin taivaalla on fuusioenergialla lentäviä autoja. Tai jälkimmäinen olisi vielä ehkä tehtävissä. Ensimmäinen ei.

    Mutta eiköhän se suttaannu. Voin ihan hyvin orastaa eläkeikään asti. Jos semmoista käsitettä sitten enää onkaan.

    PS. Mikään tässä ei ole neuvo. En siis yritä sanoa, että lakatkaa heti ahdistumasta tästä, kaikki maailman ihmiset. En tiedä, miten sellainen tehdään tai miksi en ole ikinä ahdistunut tästä vaikka ahdistun tosi helposti ihan kaikesta muusta.

Vastaa

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén