Onnistumisten kaava

Saako – vai pitääkö – hyvään suoritukseen olla tyytyväinen?

Tein maanantaina treeneissä uuden ennätyksen. Paransin reilusti aikaani benchmark-jumppa Gracessa (30 clean and jerkiä 42,5 kilolla aikaa vastaan). Uusi aikani oli 5:28, reilut kaksi minuuttia vanhaa ennätystä nopeampi.

Hetken aikaa iloitisin. Sitten en enää. Miksi ihmeessä?

Noudatan onnistumisten kanssa aina jokseenkin samaa kaavaa. Sen vaiheet ovat:

  1. Suuri ilo onnistumisesta, lisääntynyt usko itseen.
  2. Reaalimaailmaan palaamisen aiheuttama pettymys.
  3. Tyytyväisyyden ja tyytymättömyyden synteesi.

Maanantaina olin alkuun aivan fiiliksissä uudesta ennätyksestäni, heittelin yläfemmoja ja koin kehittyneeni huimasti. Ensimmäisten endorfiinipöllyjen jälkeen laskeuduin maan pinnalle ja aloin miettiä tulostani isommassa mittakaavassa. Ihan siedettävä keski-ikäisen harrastelijajumppaajan aika, ei mikään spektaakkelimainen. Olisi pitänyt mennä lujempaa, yrittää kovemmin. Parannus oli niin huima vain koska vanha aika oli niin surkea. Ja niin edelleen.

Lopulta päädyn aina viimeiseen vaiheeseen, jonkinlaiseen tyytyväisyyden ja tyytymättömyyden yhdistelmään, jossa olen iloinen suorituksestani – mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Parempaankin olisi pitänyt pystyä.

Aina sanotaan, että pitäisi vain kilvoitella itsensä kanssa. Tunnetteko ketään joka on pystynyt siihen, iloitsemaan vain omasta suoriutumisestaan vertailematta sitä muihin? Miten itse suhtaudutte onnistumisiin?

Previous

Kun minusta tuli kalju

Next

Ylösalasnaamaongelma

2 Comments

  1. Toimii monella elämänalueella! Esim. pääsin yhteen taiteellisiin ambitioihini liittyvään ryhmään, josta tietysti iloitsin (jos en olis päässyt niin se olis tietysti todistanut että oon tosi surkee TAI että valitsija on dorka). Sitte aloin miettiä että joo okei sinne pääs kolmas osa hakijoista, ei niin hyvä. Kyllähän mun nyt pitiki päästä ryhmään. Ja lopuks ajatukset asettuivat ton sun mallisi mukaisesti sellaseen ‘ihan kiva mut näin se menee’-moodiin, jossa oon sekä tyytyväinen ja ylpee että ihan vain sitä mieltä että oisko muka muutenkaan voinu käydä.

    Toisaalta jos keskittyis vain fiilistelemään omaa hyvyyttään niin ei ehkä kauheesti kehittyis…

    • Lotta

      Toi on niin tuttua, “tässä on nyt käynyt jokin virhe” 😀

Vastaa käyttäjälle Lotta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén