Onko syksy ongelma?

Tiedetään, ulkona on pimeää ja kylmää ja ikävää. Tosiasioita ei voi muuttaa, mutta omaa mukavuudenhaluaan vastaan voi aina käydä.

Usein syksyn myötä huomaan, kuinka ulkona oleminen vähenee radikaalisti mitä ankeammaksi keli muuttuu. Ja oikeastaan muukin liikkuminen helposti vähenee, koska sade, pimeys, ensiräntä, heijastimet hukassa, tarve päästä talviunille, mitä näitä nyt oli.

Ankeasta säästä ja kuristavasta pimeydestä tulee helposti kokoaan suurempi syy kaivautua syvemmälle peittovuoren uumeniin. On ihan luonnollista että ei ole yhtä paljon energiaa kuin vuoden valoisimpaan aikaan, mutta jos jotain tiedän niin sen, että syksy tuntuu helpommalta kun jättää sen omaan arvoonsa.

Jos minulla olisi motto, se voisi olla “En ole tehty sokerista!” Sadekelillä kelpaa jolkotella kunhan on hyvät kamat. Kuvassa päällä Haglöfsin L.I.M Comp -kuoritakki (saatu), joka on mulla superahkerassa käytössä sekä pyöräillessä, juostessa että muulloinkin kostealla kelillä ulkoillessa, sillä takki on vedenpitävä, tosi kevyt ja yllättävän hengittävä. Takki myös mahtuu helposti juoksureppuun, joten sen voi ottaa mukaan ja kiskaista ylle kun alkaa sataa.

Olin sopinut viime sunnuntaille pitkän lenkin kaverin kanssa Sipoonkorpeen. Aamulla säätiedotusta katsoessa rupesin skagailemaan: kaksi astetta, sadetta, mahdollisesti räntää. Mietin, pitäisikö perua. Koska sää. Koska autossa vielä kesärenkaat. Koska syksy ja elämä ja kermaperseys. Koska kotona voisin pukeutua koko päiväksi collegehaalariin ja katsoa Netflixiä.

Mutta Sipoonkorpeen mentiin yhtä kaikki. Suomen syksy pisti kyllä parastaan: Ensin oli tihkusade, sitten kova sade ja lopuksi tuli räntää. Välillä jalka upposi vesilätäkköön, välillä liukasteltiin mudassa. Sukat olivat märät, kädet jäässä, naama tunnoton, kotimatkalla autossa iski hirveä holotna.

Mutta tulipahan tehtyä, ja hauskaa oli olosuhteista huolimatta (ja osaksi niiden takia!). Kolme tuntia vierähti Mordor-olosuhteissa joutuisasti, ja aloin jo visioida josko seuraavan kerran saman tekisikin ilta-aikaan otsalamppu päässä, niin olisi lisää haastetta. Jos oltaisiin odoteltu sitä sunnuntaita jolloin on taatusti kuivat polut ja kaunis aurinkoinen sää, voisi hyvin olla että juoksutreffit pidettäisiin vasta ensi kesäkuussa.

Previous

Työnhaku on kuin olisi Tinderissä ja muut asiat joita olen oppinut työttömyydestä

Next

Pitäis

5 Comments

  1. H, Else

    Tykkään tuosta asenteesta, ainahan tuo sofva tuntuisi kutsuvalta.
    Se kun saa ahterin liikkeelle on voittajan tunne. Pakkohan tässä on tätä pimeyttä vastaan taistella ja kyllä sitten onkin ihana lojua vällyissä. Syksylläkin on puolensa.

    • Lotta

      Kyllähän se sohva aina kutsuu, yritän kanssa ajatella kuinka hyvältä tuntuu kohta päästä sinne takaisin 😀

  2. Taru

    “syksy tuntuu helpommalta kun jättää sen omaan arvoonsa”

    Juuri näin. Kun ei koko ajan mieti miten pimeetä ja kylmää ja märkää on, se on helpompi kestää. Lisäksi kun aloitin juoksemisen, päätin että en ala yhtään keskustelemaan itseni kanssa siitä lähdetäänkö vai ei kelin, väsymyksen tai veetutuksen takia. Välillä keli oli melkoinen, mutta melkein joka kerta jonkunlainen lenkki tuli tehtyä eikä koskaan harmittanut sen jälkeen.

    • Lotta

      Niinpä, ei pidä antaa liikaa liekaa itselleen mitä tulee keliin tai siihen onko juuri oikeanlainen huvitusfiilis lähteä ulos!

  3. Sanna

    Mä yritän ajatella, että aina kannattaa lähteä kelistä huolimatta, mutta että jos oikeesti kovin vihmoo ja tuntuu kurjalta voi sitten tulla vaikka aiemmin kotiin. Tässä syksyllä alkaa helposti olla jo stressiäkin, kun työhommia pitää saada jouluksi pakettiin, joten välillä ehkä kannattaakin ottaa aika rennosti, mutta kyllä kävely ulkona yleensä on palauttavaa oli sää mikä hyvänsä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén