Miksi itsensä on niin helppo unohtaa kaiken tohottamisen keskellä?

 

”Teet sitten niitä asioita joita haluat ja joista tulee sulle hyvä olo.”

Tämän neuvon sain hiljattain lääketieteen ammattilaiselta. Kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta, eikö? Toteuttamisen kanssa vain on hieman monimutkaisempaa.

Omaa aikaa on vaikea ottaa, kun arki ja duunit ja velvollisuudet puskevat päälle joka suunnasta. Toki treenaaminen ja muut suoritteet ovat tavallaan sitä omaa aikaa, mutta pitäisi löytää tilaa myös niille ei-produktiivisille asioille, joista nauttii ihan vain siksi että ne ovat kivoja vaikkeivät mitään edistäisikään. Paitsi että edistävät omaa hyvinvointia, jaksamista ja mielenterveyttä, noita pikkuseikkoja jotka hämmästyttävän helposti talloutuvat suorittamisen alle.

Olen viime viikkoina viettänyt paljon ”omaa aikaa” eli tehnyt juttuja ilman sen suurempia tavoitteita ja omia fiiliksiä kuunnellen. Ei minulle sitä helpointa hommaa. Välillä olo on ollut kuin tutkimusmatkailijalla, kun olen löytänyt uudelleen juttuja, joita tykkään oikeasti tehdä ihan vain siksi koska se on kivaa (bluegrass-musiikin kuuntelu, ei duunin tai muun itsensä kehittämisen takia tapahtuva lukeminen, omiin ajatuksiin uppoaminen), välillä taas olen tuntenut syyllisyyttä siitä, että teen jotakin vain oman itseni takia.

Muutama aamu sitten tehtiin Sofian kanssa treffit Altaalle. Uimisen, saunomisen ja juoruamisen jäljiltä olo oli kuin toisten yöunien jäljiltä. Jostain syystä tätä ei tule tehtyä arjessa, vaikka Allas sijaitsee kivenheiton päässä toimistolta, ja aamupuljauksen jälkeen olisi taatusti energiaa tehdä loppupäivä niitä ”oikeita asioita”.

Oman ajan ottamisessa on toki pitkälti kyse omasta itsekurista ja -kunnioituksesta: ei kukaan muu sitä tule ottamaan ja tarjoamaan. Muille on varmasti ihan ookoo että tohottaa menemään koko ajan täysillä. Itselläni on vielä paljon töitä tehtävänä  sen kanssa, että ymmärrän että siinä, että on kivaa ja vain kivaa, ei ole mitään väärää.

RSS
Facebook
Facebook
Instagram