Somessa leviää Maaret Kallion käynnistämä olisinpa tiennyt -kampanja, jossa haastetaan ihmisiä kertomaan menneisyyden itselleen, mitä toivoisi itsensä tietäneen joskus vuosikausia sitten. Millaisia terveisiä lähettäisin omalle itselleni?
Olisipa joku kertonut tälle luuviululle, että joskus voi painaa melkein 30 kiloa enemmän ja olla silti tyytyväinen omaan kroppaansa. Tai ei, ei se olisi salettiin uskonut että voi KOSKAAN painaa yli viittäkymmentä kiloa.
Olisinpa tiennyt, että…
…perstuntumaan kannattaa aina luottaa. Aina.
…ei tarvitse sietää keneltäkään kaltoinkohtelua, oli se fyysistä tai henkistä.
…aina on parempi nostaa äläkkä kuin olla hiljaa.
…mulkkuja ihmisiä ei tarvitse sietää elämänpiirissään.
…aika menee niin nopeasti että kaikille hyville jutuille pitää sanoa kyllä.
…tequilan ja jaloviinan juominen samana iltana ei ole hyvä idea.
…omat virheet kannattaa myöntää avoimesti.
…kaikki muutkin ihmiset tässä maailmassa ovat yhtä eksyksissä/nuijia/yksilöllisiä kuin itsekin. Jos kuvittelee olevansa jotenkin poikkeuksellisen erilainen kuin muut, on vain itsekeskeinen mulkku, joka ei ole jaksanut nähdä vaivaa miettiä ollenkaan millaisia muut ovat tai mitä muiden pään sisällä liikkuu, koska on vain rakastunut omaan “erikoisuuteensa” (terkkuset vain omalle itselleni jonnekin vuosien taakse ja aika monelle muullekin).
…aikuisuus on paljon hauskempaa kuin mitä kuvittelisi.
Festarihommissa Unkarissa ehkä 2004. Enää ei jaksaisi ajaa bussilla Euroopan halki viikoksi festareille ja sitten takaisin, hyvä että tuli tehtyä silloin.
Tai oikeastaan, tiedättekö mitä? En toivo että olisin tietänyt mitään. Tietäminen ei ole koskaan sama asia kuin oppiminen. Totta kai ihminen tavallaan tietää, millainen on huono elämänvalinta tai milloin tekee jotain väärin, tai että itsellä on muutakin arvoa kuin se jonkun muun määrittelemä. Mutta aito sisäistäminen tapahtuu vain kantapään kautta.
Ihmettelen aina ihmisiä, jotka tykkäävät kehuskella, kuinka eivät ole koskaan palaneet auringossa/heränneet ihan väärästä paikasta/tehneet asioita yleisen järjen, moraalin tai lain kirjaimen vastaisesti. Itse uskon, että jos ei ole edellä mainittuja kokemuksia, ei ole ollut niitä älyttömiä ad hoc -seikkailuja, joista jää käteen (joskus morkkiksen ja selvittelyn jälkeen) mahtavia tarinoita ja tärkeitä elämänoppeja. Ehkä se vain johtuu siitä, että koska omassa elämässä on sattunut ja tapahtunut jos jonkinmoista, sitä toivoo että kaiken tämän säätämisen ja sekoilun tuloksena olisi edes kouliutunut paremmaksi ihmiseksi.
Koulunsa päättäville sanoisin seuraavaa: te ette tiedä vielä mitään, ja se on ihan okei. Eipä mekään tiedetä. Vaikka kokemusta ja knoppeja karttuu vuosien varrella, ei ihmisestä koskaan tule valmista. Ja sehän tässä hommassa on kaikkein parasta.
Vastaa